Lähtötilanne loi isoja haasteita – HIFK:n leiristä myönnettiin suoraan: ”Ei ollut optimaalista”
HELSINKI. Torstaina HIFK toi julki uuden urheilujohtajansa nimen.
Pestiin veikkailtiin useita eri tahoja. Lopullinen valinta oli yllätys, sillä Tobias Salmelaisen nimeä ei paljoa arvuutteluissa näkynyt.
Jo pelaajana IFK:ta edustanut Salmelainen siirtyy urheilujohtajan paikalle pelaaja-agentin tehtävistä.
Prosessiin liittyi iso yllätys.
Itse lähtötilanne toi haasteita, kun syyskuun loppuvaiheilla Tom Nybondas ilmoitti jättävänsä urheilujohtajan tehtävät.
– Ei se ollut optimaalista. Totta kai olisi toivottu, että jo silloin prosessin lähtövaiheessa meillä olisi ollut uusi kaveri selvillä, IFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen myönsi SuomiKiekko-sivustolle.
Haasteita loi ajankohta, mihin Valtanen viittasi. Nykypäivän markkinoilla eri seurat solmivat sopimuksia jo hyvin aikaisessa vaiheessa.
Tehtävään valitun Salmelaisen mielestä nimitystä ei voinut venyyttää enää paljoa pidemmälle.
– Jos tämä olisi ratkennut kuukautta myöhemmin, niin silloin oltaisiin oltu jo pahalla takamatkalla, Salmelainen myönsi.
– Meidän pitää päästä töihin. Heti ensi viikon alussa istutaan alas ihmisten kanssa ja aletaan suunnittelemaan ensi kauden joukkuetta, Salmelainen avasi aikatauluja.
Salmelainen otti pestiin vastaan tällä päivämäärällä, 2.11. Näin hän vastaa myös tämän kauden muutoksista.
– Jos niitä tulee, niin kyllä.
Tuleeko muutoksia? Siihen Salmelainen ei osannut vastata.
– Pitää ensin käydä keskusteluja organisaation sisällä. Jutella ihmisten kanssa, 32-vuotias Salmelainen mietti.
Syksyn aikana Salmelainen on seurannut aktiivisesti IFK:n pelejä.
– Ihan aiempien töiden puolesta piti seurata pelejä. Ihan joka puolelta. Olen kuitenkin katsonut pelejä eri perspektiivistä. Seuranta on kohdistunut enemmän yksilöihin kuin joukkueisiin, Salmelainen taustoitti.
Toimitusjohtaja Valtasen mukaan urheilujohtajan tehtävän valintaprosessi lähti liikkeelle kahdeksan viikkoa sitten. Sitä ennen muutoksista ei oltu keskusteltu.
Milloin itse valinta tehtiin?
– Viime sunnuntaina. Hallitus hyväksyi valinnan tiistaiaamuna, Valtanen kertoi.
Valtasen mukaan pesti herätti laajaa kiinnostusta, mikä ei tullut mitenkään yllätyksenä.
– Pitkälti toistakymmentä ihmistä tapasin ja heidät haastattelin. Tuossa sai katsastaa aika laajan porukan. Samalla vahvistui näkemys siitä, että minkälaisen urheilujohtajan halusimme tähän saada.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”