Idästä rysähti todellinen shokkiuutinen – myös KHL harkitsee jäävänsä olympialaisista rannalle
Jääkiekon ykkösliiga NHL:n poisjäänti vuoden 2018 olympialaisista on ollut selvillä jo pitkän aikaa, mikä on luonnollisesti aiheuttanut fanien keskuudessa suurta närää.
Hätä ei kuitenkaan ollut suomalaisten menestyshaaveiden kannalta musertava, sillä Leijonien uskotaan saavan kasaan todella kilpailukykyinen ryhmä, kiitos lukuisien KHL-pelaajien.
Tuoreimpien uutisten mukaan myös KHL harkitsee nyt kuitenkin jättäytyvänsä olympialaisista kokonaan ulos.
Syynä tähän on olympiakomitean päätös sulkea kaksi venäläishiihtäjää, Alexander Legkov ja Jevgeni Belov, kokonaan ulos olympialaisista doping-rikkomuksen vuoksi, mikä saattaa lopulta johtaa koko Venäjän sulkemiseen olympialaisista.
Urheilijat saisivat osallistua olympialaisiin, mutta ilman Venäjän lippua. Kyseessä olisi siis sama tilanne, kuin Lontoon yleisurheilun MM-kisoissa, jossa venäläisurheilijat kisasivat neutraalin lipun alla.
Jos tilanne etenee tähän pisteeseen saakka, saattaa se tarkoittaa sitä, että KHL jättää olympialaiset kokonaan välistä. Asiasta kertoo venäläinen urheilusivusto Sport-Express.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio