Antti Raannan perään ei voi itkeä – joukkuekaverilta rohkaisevia kommentteja synkän NHL-syksyn keskellä
Arizona Coyotes on viime aikoina saanut ainakin tuloksia tuijottamalla hieman valoa sysismustaan syksyynsä. NHL:n yksi puhutuimmista joukkueista kaatoi esimerkiksi viime yönä Los Angeles Kingsin jatkoajan jälkeen 3-2.
Joukkueen suurimpia tukijalkoja on ollut loukkaantumisista kärsinyt Antti Raanta, joka torjui kojooteille taannoin kolme voittoa putkeen. Viime yönä roolia maalilla otti Scott Wedgewood, joka pysäytti kesän 2012 ja 2014 Stanley Cup -mestarin vankoilla otteillaan.
Raannan tilanne on kaikkinensa ristiriitainen: suomalaisveskaria ei hyljitä, mutta toisaalta hänen peräänsä ei voi itkeäkään. Kanukki Wedgewood on isoissa saappaissa suomalaisen ollessa sivussa.
– Ei epäkunnioitusta Raannalle, mutta seuraavan miehen on noustava ylös, eteenpäin katsova ja Kingsiä vastaan syöttöpisteen saalistanut Derek Stepan sanoi Arizona Sportsin mukaan.
– Tässä liigassa tarvitset kaksi maalivahtia. Tarvitset aloittavan maalivahdin ja kakkostorjujan ja ”Wedgen” tarvitsee olla todellakin jykevä meitä varten, joukkueen kärkihyökkääjin kuuluva Stepan lisäsi viitaten siihen, että loukkaantumiselle ei nyt mahda minkään.
Kanadalainen on vastannut Raannan loukkaantumisten keskellä huutoon vähintäänkin hyvin. Kings-ottelun jälkeen torjuntaprosentti näyttää lukemaa 90,9, Raannan vastaava on 91,4.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu