Ohhoh! – Raju murskatappio näkyi todella karmeasti Ilves-nuorukaisen tilastoissa: ”En ole ennen nähnyt”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen paikalliskamppailussa Ilves oli vielä avauserän jälkeen 1-0-johdossa Tapparaa vastaan.
Kaikki näytti hyvältä tupsukorvien leirissä.
60 minuutin jälkeen tilanne oli täysin toinen.
Tappara nakutti toiseen erään kolme osumaa. Kolmannessa tahti sen kuin kiihtyi.
Loppulukemat: 8-1.
Ilveksen puolella erinäköiset tilastot näyttivät karua kieltä.
Yhden kohdalla oikein kunnolla.
Ilveksen nuoren puolustajan Olli Vainion tehotilastolukema oli todella karu. Aivan poikkeuksellisen ruma: -6.
Tuollaisia lukemia ei nähdä ihan joka päivä Liigassa.
– En ole tällaista ennen nähnyt – tai olen nähnyt, mutten ole ollut paikalla, enkä ole tällaisessa ollut koutsina mukana, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi ihmetteli Kiekkoareenan mukaan.
Usealla muullakin Ilveksen pelaajalla tehotilasto painui kahden tai kolmen maalin verran pakkasen puolelle, mutta Vainion lukema oli aivan toiselta planeetalta.
Tapparan puolella ainoastaan kolmelle kenttäpelaajalle ei merkattu pisteitä Ilves-ottelussa.
Tehomiehenä toimi hattutempun iskenyt Jan-Mikael Järvinen.
Sarjataulukossa Tappara on tällä hetkellä kuudentena, Ilves taas sijalla 13.
LUE MYÖS:
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Kärpät löi lukkoon tärkeän jatkosopimuksen – ”Nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja”
- Liiga-paluu kesti yhden pelin – nyt uusi seura koputtelee!
- Teemu Hartikaisesta karu arvio – Karri Kivi MTV:llä: ”Erittäin haastava pelaaja”
- Nyt paljastui: NHL-pomo yritti kaupata suomalaisen – ”Oli tehtävä vaikea päätös”
- TPS-luotsi avasi ykkösvahdin loukkaantumista – tästä on kyse
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä