NHL:n rääväsuuluotsilta hervottomat ohjeet hyökkääjälleen: ”Käy parturissa – äläkä pelaa kuin hiomakone!”

Jääkiekkovalmentaja John Tortorella tunnetaan ajoittain räväkäksi ja hyvinkin nokkelaksi äityvästä kielenkäytöstään.
Suorasukaisten kommenttiensa vuoksi Tortorella ei ole aina ollut kovin hyvää pataa mediankaan kanssa, mutta mikä paljon tärkeämpää, hän on hyvä työssään. Suorastaan erinomainen. Viime kauden päätteeksi Columbus Blue Jacketsin luotsi valittiin NHL:n vuoden valmentajaksi.
Tortorella saattaa välillä antaa myös pelaajilleen hieman erikoiselta kuulostavia ohjeita. Columbuksen nuori hyökkääjä Sonny Milano kertoi yhden esimerkin The Athletic -lehden toimittajalle Aaron Portzlinelle.
Perjantain harjoitusten jälkeen Tortorella oli kutsunut Milanon ja toisen nuoren hyökkääjän Oliver Björkstrandin kahdenkeskisiin keskusteluihin.
Ja mitäkö Tortorella Milanolle sanoi?
– Hän käski minun käydä parturissa. No onhan se (tukka) aika pitkä. Ihan ymmärrettävää, Milano oli sanonut selvästi nolona.
Milano aloitti kauden todella huikeasti tekemällä neljä maalia kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Tämän jälkeen 21-vuotias laitahyökkääjä on kuitenkin valunut nelosketjuun. Miehen koko alkukauden saldo on 5+0 kahdeksassa ottelussa.
Toki Tortorellalla oli myös jääkiekkoon liittyviä ohjeita nuorukaiselle.
– Hän sanoi, että minun pitää vain jatkaa pelaamista. Vaikka olen pudonnut nelosketjuun, hän sanoi, etten ole tehnyt mitään väärin. Minun pitää vain saada jalkani taas liikkeelle ja itseluottamukseni takaisin, ja sitä myötä pelini kuntoon.
– Hän myös käski minun pelata omaa peliäni ja tehdä niitä asioita, joiden ansiosta pääsin tänne asti. Hän sanoi: ”Älä pelaa kuin hiomakone vain siksi, että olet nelosketjussa”, Milano kertoi erikoisesta ohjeesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien painajaismainen alku kostautui! Kanadan tähtisikermä marssi 4 Nations -finaaliin
- Joel Armia nousee takaisin Leijonien kokoonpanoon – tämä pelaaja tippui katsomoon
- Tappara toi sisään huippuvahvistuksen – toisen miehen sopimus purettu!
- Entisen Hartwall-areenan kohtalo ratkesi – näin uusi omistaja kommentoi
- Kulisseissa kuohuu: Kanada löysi porsaanreiän säännöistä – Leijonien etu katosi
- Kaleva: Maajoukkuehyökkääjän Kärpät-siirto karille – Mikko Myllykoskelta yllättävä paljastus
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Pelicans-tähden siirto SHL:ään kariutui viime metreillä – ruotsalaisilta rajuja syytöksiä
- Kanadalaishyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Pelicans turvasi taloustilannettaan: tähtihyökkääjä myyty ulkomaille
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin entinen HIFK-kapteeni sekä Leijonista tuttu maalivahti
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Kanadalaishyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Pelicans ja HIFK pyöräyttivät pelaajakaupan: kapteeni vaihdossa nuoreen puolustajaan