Liigan toimitusjohtaja myöntää pikkuseurojen ongelman – ”Kyllähän tämä äärimmäisen kovaa hommaa on”
Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi vieraili Ruudun Liigastudiossa maanantaina.
Yksi terävimmistä puheenaiheista oli liigaseurojen nykyinen määrä, ja mihin suuntaan sarjan pitäisi kehittyä.
Kallioniemi nosti itse hyväksi esimerkiksi Mikkelin Jukurit, joka pärjäsi viime kaudella taloudellisesti hyvin ensimmäisellä kaudellaan Mestiksestä nostamisen jälkeen.
– Jos katsojamäärät ja liikevaihto tuplaantui tai triplaantui siinä yhteydessä, niin kyllä Liiga on aika hyvä alusta ja ympäristö olla tekemässä sellaista, Kallioniemi sanoo viitaten kannattavan ammattilaisseuran pyörittämiseen.
Toisaalta nyt Jukureitakin vasta mitataan, kun alkuhuuma on ohi, eikä menestystä kaukalossa meinaa isompia vastaan tulla. Kallioniemi myöntääkin pikkuseurojen haasteet, kun pienellä paikkakunnalla pitäisi pystyä tekemään hyvää tulosta vuodesta toiseen.
– Kyllähän tämä äärimmäisen kovaa hommaa on. Pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla niin, että täytyy viisi tai kymmenen prosenttia saada paikkakunnan ihmisistä halliin 1-2 kertaa viikossa. Ei kauheen helpolla tuu. Ei missään, Kallioniemi linjaa.
Hän ei kuitenkaan ota suoraa kantaa siihen, mikä on Liigan tuleva joukkuemäärä. Eikä myöskään siihen, tuleeko Liigasta tulevaisuudessa avoin sarja, jossa häntäpään joukkueet joutuisivat taistelemaan pelillisesti sarjapaikastaan.
– Tuo on tietysti ihan keskeisiä yksittäisiä kysymyksiä, joista Liiga ja Jääkiekkoliitto keskustelevat, että mikä on parasta. Siinä on monta näkökulmaa, Kallioniemi sanoo.
Asia on toimitusjohtajan mukaan listalla, kun liiton ja sarjan seuraavaa sopimusta sorvataan.
– Se on yksi osa, kun me valmistaudutaan Jääkiekkoliiton kanssa neuvottelemaan seuraavaa sopimusta. Kyllä tässä valtavasti pohdintoja käydään, eikä pelkästään katsojien puolella, vaan myös totta kai kaikkien jääkiekon parissa toimivien.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”