NHL:n ykkösvarauksesta tulossa venäläisen ja ruotsalaisen huippulupauksen taistelu – suomalaiset jäävät kauas
Keskustelu kesän 2018 NHL:n varaustilaisuuden ykkösnimistä käy kuumana jo ennen kuin kausi on kunnolla lähtenyt käyntiin.
Monissa arvoissa ykkösnimeksi on nostettu ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin (kuvassa), jonka hehkutus on noussut pilviin, eikä ilman syytä.
Vasta 17-vuotiasta puolustajaa on ehditty vertaamaan Victor Hedmaniin ja Erik Karlssoniin. Yksi Ruotsin koko 2000-luvun lupaavimmista pelaajista pelasi jo viime kaudella puolet SHL:n runkosarjasta Frölundan edustusjoukkueessa.
Isokokoinen puolustaja tekee highlight-nousuja kiekon kanssa miesten peleissä, minkä lisäksi hänen luistelunsa on täysin poikkeuksellista.
– En ole ikinä pelannut näin hyvän lahjakkuuden kanssa, kehui Frölundan kapteeni Joel Lundqvist Dahlinia C Moren haastattelussa viime kaudella.
Dahlinin haastaja on venäläinen laitahyökkääjä Andrei Svetshnikov, jonka isoveli Jevgeni on Detroit Red Wingsin ykköskierroksen varaus kesältä 2015.
Andrei Svetshnikov on isokokoinen, 188-senttinen hyökkääjä, joka on myös käsistään äärimmäisen taitava. AK Bars Kazanin kasvatti lähti jo kaksi vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan totuttelemaan pienen kaukalon pelityyliin.
Lähteminen on ollut hänelle menestys. Nuori hyökkääjä takoi viime kaudella USHL:ssä 48 ottelussa 58 tehopistettä, minkä lisäksi hän teki Venäjän alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa seitsemässä pelissä tehot 4+5.
Tämän kauden Svetshnikov edustaa OHL:ssä Barrie Coltsia, josta on noussut lukuisia NHL-tähtiä.
Suomalaisilla ei ole edessä yhtä mehukas varaustilaisuus kuin tänä kesänä, mutta jopa ykköskierrokselle saattavat yltää Ässien Jesperi Kotkaniemi, Kärppien Rasmus Kupari sekä Bluesin Jesse Ylönen. Myös HIFK:n Niklas Nordgren on ihastuttanut otteillaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta