44-vuotias puolustaja Petteri Nummelin jatkaa kiekkouraansa. Leijonia 15 kertaa MM-kisoissa edustanut Nummelin suuntaa seuraavaksi japanilaisen Nikko Icebucksin riveihin, kirjoittaa Iltalehti verkkosivuillaan.

Joukkuetta valmentaa Ari-Pekka Siekkinen, jonka lisäksi joukkueeseen liittyi jo aiemmin suomalaishyökkääjä Jesse Niinimäki.

Nummelin kiekkoili viime kaudella Mestiksessä TuTon joukkueessa sekä Norjan pääsarjassa.

– Nikko City sijaitsee pari tuntia Tokiosta pohjoiseen, paljoa en kaupungista vielä tiedä. Liigassa pelaa joukkueita Japanista, Etelä-Koreasta, Kiinasta ja Venäjältä. Viime kaudella siellä oli kahdeksan joukkuetta ja paljon pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Nyt mielenkiinto suomalaista kiekkoa kohtaan tuntuu kasvavan, Nummelin sanoo Iltalehden uutisessa.