HPK nimesi kapteeniksi todellisen taistelijan: ”Vahva halu kehittyä edelleen”
Kuva: Juha Tamminen
HPK:n kapteeni alkavalla liigakaudella on Otto Paajanen. Varakapteeneina puolestaan toimivat Juho Keränen, Janne Lahti ja Joonas Lehtivuori, HPK:n nettisivuilla tiedotetaan.
Kerhon päävalmentaja Antti Pennanen kehuu joukkueen sivuilla tuoretta kapteeninelikkoa.
– Otolla, Juholla, Jannella ja Joonaksella on vahva halu kehittyä edelleen. He edustavat urheilullisuutta ja luotettavuutta. Lisäksi heiltä löytyy auktoriteettia ja kokemusta, joilla auttaa ja tukea muita pelaajia.
Jo viime kaudella C-kirjainta ajoittain kantaneelle Paajaselle kapteenina toimiminen on luonnollisesti kunnia asia.
– On suuri kunnia olla HPK:n kapteeni. Olen ylpeä saamastani vastuutehtävästä ja nöyränä otan vastaan luottamuksenosoituksen. Varakapteenina olen seurannut läheltä aiempia Kerhon kapteeneja ja saanut heiltä esimerkin, jolla johtaa. Mutta omalla tyylillä kuitenkin teen työni, itseään ei voi tai kannata muuttaa, kaudesta 2013-2014 hämeenlinnalaisten kapteenistoon kuulunut Paajanen iloitsee.
Tuore kapteeni on profiililtaan armoton joukkuepelaaja, joka ei aina välttämättä näy otsikoissa pisteiden ansiosta. Viime kaudella hän teki yhteensä 28 pistettä.
Keränen on kantanut paidassaan varakapteenin merkkiä, eli A-kirjainta HPK:n lisäksi Kärpissä, Lahdella ja Lehtivuorella ei aiemmilta vuosilta apukapteenin taustaa ole.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Mikko Rantasen Dallasissa muhii jättikauppa – NHL:n kesän suurin siirtopommi?
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan