NHL-seuran lupaus avautui alkoholiongelmastaan – ”Näin, mihin elämäni oli menossa”
NHL-seura Calgary Flames varasi kanadalaishyökkääjä Emile Poirierin ensimmäisellä kierroksella (22. vuorolla) kesän 2012 NHL-draftissa.
Tätä ennen Poirier oli nakuttanut kovia maalimääriä Kanadan juniorisarjassa QMJHL:ssä.
Neljä vuotta myöhemmin Poirier, 22, on pelannut yhteensä vain kahdeksan NHL-ottelua.
Poirierin asiat eivät ole olleet täysin kunnossa kaukalon ulkopuolella.
Keskiviikkona Flamesin kehitysleirin yhteydessä Poirier myönsi suoraan, että hän on taistellut alkoholiongelman kanssa jo tovin.
– Haluan kiittää organisaatiota, erityisesti Brad Trelivingiä (Flamesin GM) tuesta, jota hän on antanut. Hän auttoi minua, Poirier sanoi Postmedian mukaan.
– Minulla oli ongelmia kaukalon ulkopuolella juomisen kanssa ja päätin soittaa hänelle. Se ei ollut mikään helppo paikka siinä vaiheessa. Koko organisaatio on ollut kuitenkin hyvin kannustavainen minua kohtaan. Nyt katson eteenpäin, täysin terveenä.
Poirier on saanut tukea ongelmaansa Trelivingin lisäksi muun muassa Flamesissa pelaavalta hyökkääjältä Micheal Ferlandilta, joka on käynyt omia kamppailuitaan alkoholin kanssa.
Tämän lisäksi Poirier on puhunut myös aiemmin Flamesia edustaneelle Brian McGrattanille. McGrattan on myös myöntänyt painineensa alkoholiongelman kanssa pelaajauransa aikana.
Pelikentillä Poirier yrittää saada uransa jälleen nousukiitoon. Viime kaudella Poirierille merkattiin vain yhdeksän maalia AHL:n puolella.
Ennen kaikkea tärkeintä on kuitenkin se, että Poirier on hakenut tukea ongelmaansa.
– Näin, mihin elämäni oli menossa. Tarvitsin muutoksen ja ehdin nähdä siitä ennusmerkkejä kahden viime vuoden aikana. Lopulta oli vain pakko hyväksyä tosiasiat, Poirier sanoi.
LUE MYÖS:
- Floridan suomalaiset tänään ilmaiskanavalla – näin näet ottelun jo kello 20!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Liigan supertähti romahti – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Liiga-seura iski – vahvistus Pohjois-Amerikasta!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!
- Liiga-seuran hyökkäyksestä putosi tärkeä palanen – ei pelaa enää tänä vuonna
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonne Virtanen on lyönyt Olli Jokiselle luun kurkkuun
- Leijonien tähtihyökkääjälle karmea takaisku – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- SaiPalle ankea takaisku – kahden tärkeän pelaajan poissaolot venyvät
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- MTV: HIFK reagoi – uusi hankinta tähtäimessä!