Kahden vuoden pelikieltoon dopingkäryn takia asetetun KHL-hyökkääjän Danis Zaripovin entinen seura Metallurg Magnitogorsk sekä nykyinen työnantaja AK Bars Kazan aikovat yhdessä valittaa tähtihyökkääjän saamasta tuomiosta, kertoo TASS.

Zaripov teki Kazanin kanssa kahden vuoden sopimuksen kesällä. Magnitogorskin seurajohdon mukaan kaikki osapuolet olivat tietoisia kärystä, sillä se oli tapahtunut jo kesken viime kauden.

– Ak Bars oli tietoinen Zaripovin tilanteesta ennen kuin teki sopimuksen, sanoo Magnitogorskin GM Gennadi Velitshkin.

Velitshkin kertoo myös, että Zaripovin käry tuli tietoon viime kaudella ennen pudotuspelien alkamista. Seura oli odottanut kaksi päivää, kunnes IIHF oli antanut hyökkääjälle peliluvan.

KHL on vahvistanut tiedotteessaan, että Zaripovin dopingnäytteestä on löytynyt sekä S6- että S5-luokan aineita eli piristeitä sekä diureetteja ja peiteaineita.

Hyökkääjän dopingnäytteestä oli löytynyt hengitystä helpottavaa pseudoefedriiniä, mutta löytyneen aineen määrä ei ollut ylittänyt raja-arvoja. Aine luokitellaan piristeeksi.

Lisäksi näytteestä oli Velitshkin tietojen mukaan löytynyt pieni määrä nesteenpoistolääkettä.

Sport-Expressin mukaan Zaripovilta löytyi kahden aineen lisäksi hydroklooritiatsidia, joka löytyy WADA:n listalta luokasta diureetit ja peiteaineet. Lehden tietojen mukaan kärynäyte otettiin 29.1.2017 TsSKA-pelin jälkeen.

AK Bars Kazanin johto teki kahden vuoden sopimuksen Zaripoville, koska he odottivat jo peliluvan saaneen Zaripovin saavan lopulliseksi rangaistukseksi huomautuksen tai varoituksen, mutta nyt tähtihyökkääjä saikin pitkän pelikiellon.

– IIHF oli antanut Zaripoville peliluvan, koska kyseessä ei ollut iso dopingrike. Asiasta tiesivät Metallurg Magnitogorsk, KHL, Venäjän jääkiekkoliitto ja IIHF, Velitshkin korostaa.