Isoja hankintoja tehnyt Dallas jatkoi kiireistä kesää – hyökkääjälupaukselle 3,5 miljoonan dollarin diili

NHL-seura Dallas Stars on jatkanut kiireistä kesäänsä.
Starsin GM Jim Nill on kunnostautunut muun muassa isojen hankintojen tekemisessä, sillä seuraan on saapunut jokaiselle osa-alueelle uusia hahmoja. Jo keväällä Stars nappasi itselleen uudeksi ykkösvahdiksi Ben Bishopin. Puolustukseen avuksi saapui Marc Methot, joka tuli seuraan Vegas Golden Knightsin kautta.
Hyökkäykseen Nill on poiminut NHL:n vapailta markkinoilta sekä Aleksandr Radulovin että Martin Manzalin.
Tuorein kiinnitys hyökkäykseen oli Brett Ritchie, jonka kanssa Stars pääsi yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta.
Ritchie, 24, allekirjoitti kahden vuoden mittaisen jatkon, jonka yhteisarvo oli 3,5 miljoonaa dollaria. Näin Ritchie operoi jatkossa 1,75 miljoonan dollarin palkkakeskiarvolla.
Viime kaudella kanadalaislupaus nakutti 78 runkosarjaottelussa tehot 16+8=24.
Ritchiellä NHL:ään murtautuminen on ottanut oman aikansa. Tuorein sesonki oli miehelle vasta ensimmäinen kokonainen kausi taalajäillä.
Stars varasi Ritchien kesän 2011 NHL:n varaustilaisuudessa toisella kierroksella (44. vuorolla).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Pelicans kävi toisessa Liiga-seurassa ryöstöretkellä – haaviin todellinen pikakiituri!
- Tapparasta tuttu Leijonat-tähti sai huippusiirron!
- Uusiin maisemiin – kovaotteinen NHL-konkari Ryan Reaves kaupattiin
- HIFK:lle tuntuva takaisku – ykkösvahti rustasi NHL-sopimuksen!
- NHL:ssä pyöräytettiin vaihtokauppa – Dallas treidasi Matt Dumban!
- Liigasta tutun maajoukkuevahdin pitkä sopimus raukesi – nyt löytyi uusi seura
- Suomalaishyökkääjälle ylistystä – teki vaikutuksen uudessa seurassaan: ”Superurheilija”
- NHL:n ykkösvaraukseksi povattu megalupaus teki valintansa – tässä ensi kauden seura
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- Topi Rönni löysi töitä
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!