Niko Kapanen lopettaa pelaajauransa – ”fyysiset rajat tulivat vastaan”
HPK:ssa viime kaudella pelannut Niko Kapanen lopettaa pelaajauransa. Kapanen, 39, sanoo HPK:n nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa tehneensä päätöksensä omaa kroppaansa ja perhettään kuunnellen.
– Voidaan sanoa, että fyysiset rajat tulivat vastaan, Kapanen kertoi.
Viimeiseksi jääneellä pelikaudellaan HPK:n kapteenina toiminut Kapanen on kärsinyt muutaman viime vuoden aikana lukuisista loukkaantumisista.
Kapasen ura on mittavuudessaan häikäisevä. Sentteri pelasi ensimmäiset liigaottelunsa HPK:ssa kaudella 1995–96 ollessaan vain 17-vuotias. Kaudeksi 2000–01 Kapanen siirtyi kasvattajaseurastaan TPS:ään, jossa voitti uransa ainoan Suomen mestaruuden. Kauden jälkeen tie vei edelleen Pohjois-Amerikkaan Dallas Starsin organisaatioon.
Työsulkukauden 2004–05 Kapanen pelasi Sveitsin liigan EV Zugissa palatakseen seuraavaksi kaudeksi Dallasiin. Kaudeksi 2006–07 Kapanen siirtyi Atlanta Thrashersiin ja sieltä saman kauden aikana edelleen Phoenix Coyotesiin.
Syksystä 2008 alkaen Kapanen pelasi KHL:ssä. AK Bars Kazanissa hän viihtyi kaudet 2008–13 voittaen KHL:n mestaruuden 2009 ja 2010. Seuraava kausi vierähti Prahassa ja sesongit 2014–16 Jokereissa.
Ympyrä sulkeutui viime kesänä, kun Kapanen palasi HPK:hon.
– Urani alkoi HPK:ssa ja oli hienoa, että se myös päättyi HPK:ssa. Oli kunnia pelata HPK:n kapteenina viime kaudella, Kapanen sanoi seuran nettisivuilla.
Myös maajoukkueessa Kapanen saavutti paljon, kruununa maailmanmestaruus 2011. MM-kisoista Kapanen sai myös kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Olympialaisista Kapanen saavutti hopeaa 2006 ja pronssia 2010. Vuodenvaihteessa 1997–98 Kapanen oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta kotikisoissa.
MM-kisoissa Kapanen pelasi kymmenen kertaa, olympialaisissa kahdesti ja World cupissa kerran. Kapasen maajoukkueuran erikoisuutena voidaan pitää sitä, että älykkäänä pelintekijänä tunnettu sentteri voitti kevään 2009 MM-kisojen maalipörssin seitsemällä osumallaan.
Kapanen on myös yksi niistä pelaajista, joka on saanut kunnian pelata ketjussa, jolle on keksitty lempinimi. Kapanen oli maestro kuuluisassa ”teletappi-ketjussa”, jossa laidoilla pelasivat Jukka Hentunen ja Timo Pärssinen. Liikanimi tuli siitä, että kaikki ketjun jäsenet olivat suhteellisen pienikokoisia (Kapanen 177 senttiä/80 kiloa), mutta vauhtia piisasi vaikka muille jakaa.
Niko Kapasen uran tilastoja
SM-liiga
Runkosarjassa 307 ottelua, 67+126=193, 185 min.
Pudotuspeleissä 45 ottelua, 10+24=34, 18 min.
NHL
Runkosarjassa 397 ottelua, 36+90=126, 160 min.
Pudotuspeleissä 18 ottelua, 5+4=9, 22 min.
KHL
Runkosarjassa 399 ottelua, 81+153=234, 247 min.
Pudotuspeleissä 111 ottelua, 20+44=64, 75 min.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuejärkäle lätkäistiin pelikieltoon!
- Podcast: Mikko Mannerilta suoraa puhetta Ruotsin vuosistaan: ”Ei olisi pitänyt lähteä”
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Tapparalle valtava menetys
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!