Hauska NHL-muisto – Suomalaispuolustaja varattiin juuri ennen Nicklas Lidströmiä
Detroit Red Wings onnistui kesällä 1989 NHL:n varaustilaisuudessa tempussa, joka on yhä edelleen tänä päivänä yksi koko sarjan historian kovimmista kaappauksista.
Red Wings varasi ruotsalaispuolustaja Nicklas Lidströmin vasta kolmannella kierroksella numerolla 53.
Loppu on kaunista historiaa. Lidström edusti Detroitia 20 vuoden ajan, johdatti joukkueensa neljä kertaa Stanley Cup -voittoon sekä valittiin peräti seitsemällä kaudella NHL:n parhaaksi puolustajaksi.
Viimeiset vuodet Red Wingsin kapteenina toiminut ruotsalainen pelasi huimat 1564 NHL:n runkosarjan ottelua ja teki niissä 1142 tehopistettä.
Red Wingsissä GM:nä tuolloin toiminut Jim Devellano voi tänäkin päivänä olla ylpeä varauksestaan. Samaa ei voi sanoa Calgary Flamesin vuoden 1989 joukkueen rakentajasta Cliff Fletcheristä, joka varasi vain kolme vuoroa ennen Lidströmiä niin ikään puolustajan, Veli-Pekka Kautosen.
Kautosen varaus oli kylläkin perusteltua, sillä hän oli edellisenä vuonna murtautunut HIFK:n liigajoukkueen puolustukseen ja pelannut loistavat nuorten MM-kisat.
Joka tapauksessa hyvän kiekkouran Euroopassa tehnyt Kautonen ei ikinä pelannut otteluakaan Pohjois-Amerikassa. Pelaajauran jälkeen Kautonen on tullut tunnetuksi NHL-seurojen sekä HIFK:n pelaajatarkkailijana.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään