NHL:ssä 15 kautta pelannut hyökkääjä Chris Simon on ajautunut jättivelkojensa takia konkurssiin, Ottawa Citizen -lehti uutisoi.

Yli 100 tappelua urallaan myllyttänyt Simon on kanadalaislehden laskujen mukaan tienannut yli 15 miljoonaa dollaria urallaan.

45-vuotiaalla ex-tappelijalla on lähes puolen miljoonan dollarin velat lukuisien eri syiden takia. Miehen suurin lasku tulee maksamattomista lapsituista, joista hänelle on kertynyt yli 120 000 dollarin mätky viimeiseltä kolmelta vuodelta.

Uransa KHL:ssä Metallurg Novokuznetskin riveissä kauteen 2012-13 lopettanut Simon elää tällä hetkellä ainoastaan vammais- ja toimeentulotuella.

782 NHL-ottelua kahdeksassa eri joukkueessa pelannut Simon summasi urallaan tehopisteet 144+161=305.

Simonilla on nimissään NHL:n historian pisimpien joukossa olevia pelikieltoja. Hän sai 30 ottelun tuomion vuonna 2007, kun hän talloi luistimella suomalaishyökkääjä Jarkko Ruudun jalan päälle. Hänelle tuomittiin myös 25 ottelun pelikiellon mailalla New York Rangers hyökkääjä Ryan Hollowegin naamaan huitaisusta. Simon on ollut urallaan yhteensä 65 ottelua pelikiellossa.

Lukuisia iskuja urallaan ottanut Simon kärsii vakavasta aivojen rappeutuma taudista CTE:stä. Ex-kiekkoilija kärsii lääkärin mukaan myös masennuksesta, ahdistuneisuudesta, traumaperäisestä stressihäiriöstä, sekä hänen käsissä, polvissa, selässä ja kaulassa olevasta niveltulehduksesta.

– Minulla ei ole kyvykkyyttä maksaa vaadittuja velkoja tai sopia mitään maksusopimusta. Minun taloustilanteeni on synkkä, Simon kertoi oikeudelle toukokuun 15. päivä Ottawa Citizen -lehden mukaan.

Simon omistaa 6000 neliön tilan ja talon Ontariossa, Fordin lava-auton, kaksi venettä, venetrailerin ja kaksi muuta autoa, mutta hän menettää kaikki nämä jättivelkojensa takia. Seitsemän vuotta myynnissä ollut talo on kuitenkin ulosotettu pankin toimesta, 300 000 dollarin velkojen takia.