SM-Liiga ottaa NHL:stä tutun säännön käyttöön pudotuspeleihin – ”Pyritään minimoimaan tuomarivirheet”
Kuva: Juha Tamminen
SM-Liiga on päättänyt ottaa käyttöön uuden säännön, jonka ansiosta valmentajat voivat haastaa erotuomarin päätöksen.
Liigaan tuleva valmentajien haasto eroaa kuitenkin NHL:n vastaavasta siten, että valmentajat voivat haastaa vain maalivahdin estämisen, mutta ei muuta.
– Playoffsien 1. kierroksesta lähtien valmentaja voi haastaa erotuomarin päätöksen maalivahdin häirintätilanteissa maalialueella ja maalialueen läheisyydessä. Liigassa valmentajan haasto ei koske paitsioita tai muita rikkeitä, esimerkiksi koukkaamista tai kampitusta ennen maalitilannetta SM-Liiga tiedottaa sivuillaan.
Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn tarkentaa käsitettä maalivahdin häirintä.
– Maalivahtia suojaavat eri säännöt maalialueella ja maalialueen ulkopuolella. Jos maalivahti tulee maalialueen ulkopuolelle, hän ottaa riskin joutua tahattomaan pelitilannekontaktiin vastustajan kanssa. Lähtökohtaisesti tahattomat pelitilannekontaktit eivät ole maalivahdin häirintöjä. Toisaalta, jos hyökkäävä pelaaja menee maalialueelle, on riskinä, että maali hylätään ja pelaajalle tuomitaan rangaistus maalivahtiin kohdistuvan häirinnän takia, avaa Rönn Liigan tiedotteessa.
Liigaan tulevassa valmentajan haastossa on vain pieniä muutoksia NHL:n ja SHL:n vastaavaan nähden.
– Olemme valmistelleet tätä mahdollisuutta jo pidemmän aikaa. Olemme myös hakeneet asiaan tulkintoja NHL:stä ja SHL:stä, jossa haasto-oikeus on ollut jo käytössä. Nyt otamme sen käyttöön oman tekniikkaamme sallimissa puitteissa.
– Tämä on oivallinen hetki ottaa käyttöön valmentajan haasto-oikeus. Playoffseissa pelataan isoista asioista ja tilanteet tulevat erotuomareille entistäkin nopeammin. Valmentajan haasto-oikeuden käyttöön otolla pyritään minimoimaan tuomarivirheiden mahdollisuus maalivahdin häirintätilanteissa, Rönn kertoo.
Voit lukea Liigan tiedotteen klikkaamalla tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa