Kari Jalonen lyömättömässä iskussa – jälleen mestaruus kiikarissa
Kuva: Juha Tamminen
Sveitsiläisseura SC Bernin suomalainen valmennuskaksikko Kari Jalonen–Ville Peltonen on heti ensimmäisellä kaudellaan tekemässä kovaa tulosta Sveitsin pääsarjassa NLA:ssa.
Bernin tilastot koko kaudelta ovat taattua Jalosen laatua. Joukkue voitti runkosarjan, päästi vähiten maaleja ja kärsi 50 runkosarjan ottelusta vain yhdeksän suoraa tappiota.
Lisäksi Bernin vire on ollut nousujohteinen, mitä pidemmälle kausi on edennyt. Se päätti runkosarjan kuuden ottelun voittoputkeen, minkä lisäksi se on voittanut nyt kaksi ensimmäistä puolivälierän otteluaan Bieliä vastaan.
Leijonien päävalmentajan paikalta Sveitsiin siirtynyt Jalonen valmensi Suomen MM-hopeaan keväällä 2016. Lisäksi hänellä valmentajan tehtävistä palkintokaapissa seitsemän Suomen mestaruutta ja hänet on kaksi kertaa valittu vuoden valmentajaksi SM-liigassa.
Ville Peltonen toimi ennen kuluvaa kautta HIFK:n valmennuspäällikkönä ja Jalosen apuvalmentajana Suomen maajoukkueessa. Valmennuspesti Bernissä on kiekkolegendan ensimmäinen sarjajoukkueessa ammattitasolla.
Peltosen lisäksi Bernin valmennustiimiin kuuluu suomalainen Samuel Tilkanen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta