Erikoisia vaiheita läpikäynyt NHL-legenda ilmoitti suoraan – tavoittelee GM:ksi pääsyä
Puolustajalegenda Chris Pronger ei ole pelannut ottelun ottelua vuoden 2012 jälkeen, mutta hän on ehtinyt käydä läpi jo varsin mielenkiintoisia käänteitä.
Prongerin nimi roikkuu yhä NHL-seura Arizona Coyotesin listoilla. Prongerin sopimus nimittäin päättyy vasta tämän vuoden kesällä ja Coyotes on pitänyt sitä itsellään sen jälkeen kun Philadelphia Flyers siirsi treidissä sen sinne.
Vaikka sopimus on ollut olemassa, on Pronger ehditty nimittää jo Hockey Hall of Fameen.
Pronger on myös toiminut NHL:n kurinpidon puolella tuoreeltaan.
Nyt hän ilmoitti tavoittelevansa joku päivä kovaa pestiä NHL:n sisältä.
– Olen erittäin kiinnostunut olemaan joku päivä GM, Pronger sanoi ESPN:n toimittajalle Pierre LeBrunille.
– Minulla on paljon opeteltavaa, mutta jossain vaiheessa matkan aikana, oikeassa paikassa, tuo on jotain, mistä olen ihan selkeästi kiinnostunut, Pronger myönsi.
Tavoitetta varten Pronger on saanut neuvoja muun muassa Los Angeles Kingsin varapresidentiltä Rob Blakelta, Anaheim Ducksin GM:ltä Bob Murray’ltä, St. Louis Bluesin GM:ltä Doug Armstrongilta, sekä monelta muulta.
Pronger on myös kuulostellut Tampa Bay Lightningissa kyseistä virkaa hoitavan Steve Yzermanin ajatuksia ja kokemuksia siitä, miten hänestä tuli aikanaan GM NHL:ssä.
Yzerman toimi ensin useamman kauden ajan Detroit Red Wingsissä GM:n Ken Hollandin alaisuudessa ennen kuin hän otti vastaan pestin Lightningista.
Prongerin kohdalla samainen kuvio voi hyvinkin käydä toteen, eli hänet saatetaan nähdä jo piakkoin jonkun seuran vara-GM:nä.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- AL: Ilves teki jättimäisen kiinnityksen!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!