Kuinka isot saappaat Juha Junno jättää? – ”Sitä rupesin miettimään”
OULU. Ei ollut halliuutinen, ei KHL-siirto.
Torstaina Kärpät julkaisi tiedon, jota on hieman pelonsekaisin tuntein odoteltu Oulussa.
Juha Junno jää syrjään.
Miksi pelonsekaisin?
Koska Junnon panos Kärpille on ollut aivan valtava.
Hän on ollut ylivoimaisesti isoimmassa roolissa siinä, miten 1990-luvulla konkurssin kokenut seura on kasvanut 11 miljoonan euron liikevaihdolla operoivaksi pohjoissuomalaiseksi lippulaivaksi.
Seuraksi, joka on voittanut eniten mestaruuksia 2000-luvun aikana Liigassa. Seuraksi, joka näyttää esimerkkiä kaikille suomalaisseuroille varsinkin taloudenpidon puolella.
Junno on ehtinyt olla Oulussa 21 vuoden ajan.
Se on pitkä matka.
– Alkuaan tämän pestin piti olla varmaan vähän lyhempi. Kaksi vuotta sitten kerroin hallitukselle, että silloin se seuraava kausi olisi ollut viimeinen. Hallituksen kanssa käytiin kuitenkin keskusteluja ja kun näin sen, että kovat muutokset olivat tulossa; päävalmentaja vaihtuu ja niin edelleen, niin suostuin siihen, että jatkan vielä yhden vuoden. Tehdään se vaihdos sitten. Hallitus sai vähän enemmän aikaa hakea sitä seuraavaa toimitusjohtajaa, Junno taustoittaa päätöstä SuomiKiekko-sivustolle.
– Tässä on yksi ajanjakso menty ja itse koin sen, että nyt on aika lähteä seuraavan vetämään tätä laivaa eteenpäin. Olen todella iloinen, että Tommi (Virkkunen) otti tämän haasteen vastaan. Tommi on varmasti erinomainen valinta ja hän tulee olemaan pitkäaikainen toimitusjohtaja. Kärpät menee taatusti eteenpäin.
1.5. Virkkunen hyppää nykyiseltä seuran puheenjohtajan paikalta uudeksi toimitusjohtajaksi.
Heikki Kontsaksesta tulee puolestaan uusi puheenjohtaja.
Liigassa toimitusjohtajan paikka on ollut tuulinen viime vuosien aikana. Muutoksia on nähty vaikka sun missä.
Junno oli suorastaan poikkeuksellinen tapaus.
Muualla vaihdettiin, Junno kääri euroja Kärpille.
Eikä Junnon merkitystä Kärpille mitata pelkästään euroissa, vaikka jo ne määrät antavat ison kuvan siitä, mitä hän on pystynyt tekemään.
Kärpistä on tullut yksi suomalaisen urheilun isoimmista seuroista.
Siksi kysymys kuuluukin:
Kuinka isot saappaat Juha Junno jättää?
Helppo vastaus on isot.
Se välittyi ihan jo kriteereissä, joita toimitusjohtajahaussa Oulun Kärpät Oy:n hallituksella oli.
– Uudella toimitusjohtajalla piti olla konsernijohtamisen osaamista, piti olla tietämystä jääkiekosta. Yhteyksiä ja verkostoja pohjoissuomalaiseen ja suomalaiseen yrityselämään sekä verkostot niin suomalaiseen kuin myös kansainväliseen jääkiekkoiluun. Virkkunen täytti nämä profiilin ehdot ylivoimaisesti parhaiten niistä ihmisistä, joita meillä oli harkinnassa. Niinpä hallitus yksimielisesti päätti kysyä Tommia tähän tehtävään, tuleva puheenjohtaja Kontsas ilmoitti.
– Kun tähän tehtävään kysyttiin, niin rupesin miettimään sitä, että millaiset saappaat siellä oikeasti on, Virkkunen pohti.
Virkkunen kuitenkin kiistää, että hyppäys huimaa.
– Pitää ajatella se sillä tavalla, että se on haaste. Täytyy ymmärtää se, mitä on aikaisemmin tapahtunut. Näen, että pystytään tekemään jatkossa tätä samaa hyvää työtä ja en usko, että Juhakaan tuosta minnekään katoaa. Uskon, että saan sieltä apuja, jos tarvitsen.
– Mutta saappaat ovat isot. Se on selvä. Kyllähän Juhalla on ollut merkittävä rooli tuossa. Merkittävin. Organisaatio on kasvanut, henkilöstö on tehnyt hienoa työtä, mutta Juha on ollut se ykkösjuttu, Virkkunen.
Totta kai sama kysymys pitää esittää myös itse myyntitykille. Isolle seuralegendalle.
– Mulla tuo kengännumero ei onneksi kovin iso ole, Junno virnuilee.
Laajentumisen keskelle
– Tämä on ollut hienoa aikaa olla rakentamassa näin hienoa seuraa, Junno julisti puheessa, mikä ei ollut vielä jäähyväispuhe.
Edessä on vielä hieman yli kahden kuukauden rypistys, minkä aikana Kärpät yrittää tavoitella isoja asioita.
– Esitin tuolla alhaalla pukukopissa toiveen, että nähtäisiin vielä kerran Juhan pyörivän kultaisella kravatilla tuolla jäällä, Virkkunen viittasi vanhaan kunnon temppuun.
Junnon mestaruusrituaali on tullut tutuksi jo 2000-luvun alkupuoliskolta lähtien.
Kun mestaruus varmistuu, lähtee normaali kravatti vaihtoon ja tilalle tulee kultakravatti.
Virkkunen saapuu Junnon seuraajaksi paikassa, missä Kärpillä on kovat aikomukset. Junno väläytteli Kauppalehden haastattelussa liikevaihdon kasvattamista 20 miljoonaan euroon.
– Nythän se on helppo sanoa, Virkkunen naureskeli toimitusjohtajan paikalta poissiirtyvän puheille.
– Se, mikä sai minut kiinnostumaan tästä jutusta, oli se strategia, mitä lähdettiin jo aikanaan toteuttamaan. Silloin seitsemän vuotta sitten minun tullessani tänne urheilu oli keskiössä ja urheilun hyvät ja huonot puolet vaikuttivat olennaisesti siihen meidän tulokseen. Ruvettiin miettimään, että miten me pystytään sitä turvaamaan. Silloin lyötiin tavoitteeksi se, että pyritään kasvattamaan Kärppiä merkittävästi nimenomaan liikevaihtopuolella. Viimeisin esimerkki siitä on Qstock.
Virkkunen astelee tilanteeseen, jossa Kärpät haluaa laajentua. Seurassa ei peitellä päämäärää. Kärpät haluaa haalia lisää toimialuetta ja haluaa luoda turvaa sen päätoimiselle puolelle.
– Kaukalon tapahtuminen merkitys taloudelliseen tulokseen pienenee. Koska niitä karikoita, hyviä ja huonoja päiviä kuitenkin tulee. Se, että miksi me yritetään pohjaa kasvattaa ja tukea, on se urheilullinen puoli. Että voidaan satsata siihen.
– Voidaan satsata junioripuoleen ja valmennukseen enemmän. Pyritään tuomaan niitä junioreita liigan puolelle, mutta pyritään siihen, että voidaan hankkia pelaajia sinne kärkeen. Urheilu on ihan täysin ytimessä tässä, Virkkunen vakuuttaa.
Eläkkeelle vai ei
Alun perin tuntui hurjalta ylipäätänsä se, että mitä tapahtuu, kun Junno jättää Kärpät.
Kuinka pulassa seurassa ollaan siinä vaiheessa?
Virkkusta ollaankin ajettu sisään tehtävään jo tovin ajan.
– Olen Juhan kanssa touhunnut tässä sen seitsemän vuotta. Olen saanut nähdä sitä, mitä se arki on. On ollut helppo toimia Juhan esimiehenä. Siltä kannalta ajateltuna tuntuu helpolta aloittaa nämä työt. Mutta ennen kaikkea on saanut oppia ja ollaan voitu miettiä tuossa sitä, että miten me tämä muutos tehdään, Virkkunen taustoittaa.
– Parempaa seuraajaa ei voisi olla. On loistavaa, että Tommi otti tämän tehtävän vastaan. Hän on itse pelannut Kärpissä, tuntee Kärpät urheilupuolelta, on ollut yritysmaailmassa ja on ollut pitkään puheenjohtajana. Hän tuntee yhteistyökumppanit ja on ytimessä. Pidän tätä todella hienona asiana, että Tommi otti tämän tehtävän vastaan, Junno vakuuttelee.
Joka tapauksessa muutos on haastava. Virkkunen ei kiellä sitä alkuunkaan.
– Toki se oli raflaava otsikko, että 2000-luvun isoin juttu, mutta kyllä tämä meidän organisaation sisällä on suuri muutos. Se on iso haaste, että saadaan vietyä tämä muutosprosessi lävitse ja että samalla pystyttäisiin pitämään talous- ja urheilupuoli kunnossa.
Junno sanoi liikuttuneensa, kun hän kertoi asiasta joukkueelle.
Tippa oli tullut silmään.
Mutta sen, minkä torstaina pystyi aistimaan, oli se, että Junno tullaan vielä näkemään urheilun parissa.
Hän ei vaikuttanut ihmiseltä, joka oli siirtymässä eläkkeelle.
Junnolla on paljon annettavaa koko suomalaiselle urheilulle, varsinkin sen johtamispuolelle.
– Lapsenlapsia menen katsomaan. En ole muuta suunnitellut, Junno itse puhui tulevasta.
– Katsotaan rauhassa. Tämä ura päättyy keväällä ja tässä on vielä kaksi kuukautta jäljellä tiukkaa työtä.
Vielä jäähyväisiä ei pidetty. Ja tuskin kokonaan edes pidetään Kärpät-ajan jälkeen. On vaikea olla näkemättä Junnoa johtoroolissa vielä jossain.
Mutta missä? Se on hyvä kysymys.
Kysyntää ainakin löytyy.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Ville Hussolle kävi karu kohtalo NHL:ssä
- Ruotsalainen NHL-supertähti hyökkäsi joukkuetoverinsa kimppuun – video leviää somessa
- Toimittaja: Chicago tavoitteli NHL-supertähteä kesällä – päätyi Teuvo Teräväiseen
- NHL-mestareita koetellaan – Floridalle jälleen karu takaisku!
- NHL:ssä harvinainen temppu – tämä täysosuma löi ällikällä: ”99,9 prosentin todennäköisyydellä tuo ei ikinä onnistu”
- Oho! SHL-seuralta miljoonan kruunun rahankeräyskampanja suomalaistähden nappaamiseksi
- Liigasta potkut saanut Maso Lehtonen sai uuden pestin
- IS: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka, 29, on kuollut henkirikoksen uhrina
- Nimet paperissa! Tässä seurassa Jori Lehterän ura jatkuu tulevina vuosina
- Edmontonille taas kuonoon – kauden aloitus koko NHL-historian surkein
- Oliver Kapaselle kylmä suihku NHL:ssä – Joel Armia iskettiin huippuketjuun
- Jokerit repi hyökkääjänsä sopimuksen!
- Tässä Julius Junttilan loppukauden seura!
- Florida-tähti Aleksander Barkovin loukkaantumisesta tipahti iso päivitys
- Jesse Puljujärvi lensi katsomoon NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- Maajoukkuehyökkääjä jättää Liigan – tässä uusi seura!
- Liiga-seura teki pelaajakaappauksen Jokereista!
- Ilvekselle raju takaisku!
- Mikko Rantasen sopimusneuvotteluissa massiivinen käänne – seura pakotettu shokkiratkaisuun?
- NHL-asiantuntijat linjaavat: tämä joukkue juhlii seuraavaksi Stanley Cup -mestaruutta