Hjallis Harkimo Ylellä: Jokereille 10 miljoonan tappiot kaudesta
Jokereiden kausi päättyi KHL:n pudotuspelien avauskierroksella, kun Moskovan TsSKA pyyhkäisi helsinkiläisten yli lukemin 4-0.
Kausi oli urheilullisesti edellisvuotta huonompi, kun vielä viime kaudella Jokerit taisteli koko läntisen konferenssin kärkisijoista, mutta tällä kaudella joukkue pääsi vain nipin napin pudotuspeleihin.
Jokereiden puheenjohtaja Hjallis Harkimo perkasi joukkueen kautta Ylen Ajantasa-ohjelmassa.
Harkimo myönsi ohjelmassa, että seura teki tällä kaudella tappiota jälleen noin 10 miljoonaa euroa.
– Kausi ei ollut hyvä taloudellisesti. Mitenkään paljon se ei eroa viime kaudesta. Samoilla mennään kuin viime vuonna, Harkimo totesi.
Syynä tappioihin ei Harkimon mukaan ole yleisömäärät, vaan Venäjän tilanne ja yhteistyökumppaneiden puute.
Harkimon mukaan ensi kauden joukkueen rakentaminen on jo hyvällä mallilla, ja spekulaatiot siitä, ettei joukkue jatkaisi KHL:ssä, ovat ”ulkopuolisten puheita”.
Sopimusneuvottelut jatkosta ovat Harkimon mukaan silti vielä kesken.
– Piti katsoa ensin, miten tämä kausi tekee ja sopimus tehdään sitten. Olemme jo rakentaneet ensi kauden joukkuetta, tämä on vain kiinni tapaamisaikatauluista, Harkimo totesi.
Ylen alkuperäinen juttu aiheesta.
LUE MYÖS:
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin