Suomessa pelannut kaikkien aikojen naiskiekkoilija jää eläkkeelle – ”Halusin dominoida peliä”
Kaikkien aikojen naisjääkiekkoilijana tunnettu Hayley Wickenheiser ilmoitti jäävänsä eläkkeelle jääkiekon parista.
Vaikka 38-vuotias kiekkolegenda oli viime kaudella yksi maailman parhaimpia naiskiekkoilijoita, päätös lopettamiseen tuntui silti hänestä oikealta.
– Kaikki oli kiinni ajoituksesta. Olen ajatellut tätä, ja mahdollisuutta päästä lääketietelliseen kouluun. En halua jättää sitä mahdollisuutta väliin. Tuntuu, että tämä oli oikea aika (lopettaa), kommentoi Wickenheiser Sportsnetille.
– Se on todellakin vaikea päätös. Olen todella kiitollinen kaikesta mitä sain jääkiekosta. Naisena kun aloitat jääkiekon, sinun pitää myös päättää mitä teet sen jälkeen. Me emme tienaa miljoonia dollareita, joten sinulla täytyy olla elämä jääkiekon jälkeenkin.
Wickenheiser on tehnyt Kanadan maajoukkueessa kaikkien aikojen eniten pisteitä, kun 276 otteluun on kertyi 168+211 tehopisteet. Hän voitti 23-vuotisen uransa aikana neljä olympiakultaa.
– Olet yhtä hyvä kuin viimeinen ottelusi. Oli pelejä ja turnauksia missä tuntui, että olen maailman paras pelaaja, mutta toisinaan tuntui, että olin aivan surkea. Se työnsi minua eteenpäin aina. Halusin dominoida peliä.
Naisjääkiekkoilun lippulaiva ja muurin murtaja
Wickenheiserin yhtenä suurimpana meriittinä voidaan pitää sukupuolten välisen murrosvaiheen tuomista jääkiekkoon. Wickenheiser pelasi 2002-04-vuosina Suomessa miesten Mestistä ja Suomi-sarjaa. Hän oli yksi ensimmäisiä naisia jotka pääsivät miesten kilpailulliseen sarjaan pelaamaan. – Rehellisyyden nimissä, mennä tuntemattomaan ympäristöön, missä sinua ei pakolla oteta avosylin vastaan. Olen ylpeä, että pelasin siellä. Tein puoli pistettä ottelua kohden, kertoo Wickenheiser Suomen ajoistaan. – Muistan ensimmäiset harjoitukset. 100 eri mediaa ympäri maailmaa oli kaukalon ympärillä katsomassa. Minä ajattelin siihen: ”Vau, he eivät ole täällä, koska he haluavat nähdä minun pelaavan, vaan siksi, koska he eivät usko, että osaan luistella.”LUE MYÖS:
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!