NHL-seura St. Louis Bluesin päävalmentaja Ken Hitchcock päätti tehä kovan tempun ennen viime yön ottelua Nashville Predatorsia vastaan.

Bluesin kovan luokan nuori hyökkääjä Robby Fabbri pistettiin nimittäin terveenä katsomoon.

Tämä aiheutti nopeasti ihmetystä, sillä olihan Fabbri esimerkiksi takonut tulokaskaudellaan 18 maalia ja 19 syöttöä.

Ja tulokaskausi oli viime sesonki, eli vahvat otteet olivat monella vielä lähimuistissa.

– Tämä kaikki liittyy sitkeyteen, Hitchcock sanoi päätöksestä NHL.com:n toimittajan Lou Koracin mukaan.

– En katso maaleja ja syöttöjä.

Ja jos Hitchcock katsoisi, löytyisi tilastoistakin syitä herättelyliikkeille. Fabbri on aloittanut kauden nihkeästi, sillä 14 otteluun tehot ovat olleet 1+3=4, tehotilaston näyttäessä lukemaa -3.

Fabbri kuitenkin sai puolustelua Hitchcockilta.

– Hän ollut hyvä kaikkialla. Hän on yksi parhaista karvaajistamme ja häntä vastaan on vaikea pelata. Nyt vain on hieman tökkinyt maalinteossa ja tuloksen teossa. Tämä on ollut hieman haastavaa ja uskoisin, että paineet ovat olleet kovat. Meidän pitää pystyä pitämään huoli siitä, että hän saisi taas innostumista mukaan pelaamiseensa.

– Tämä on viimeinen asia, minkä haluaa tapahtuvan. Mutta kun he eivät ole tyytyväisiä siihen, miten pelaan ja en ole itsekään tyytyväinen, niin silloin on asioita joita pitää tehdä, jotta pystyy varmistamaan paikan kokoonpanossa. Pitää tehdä selväksi se, että sitä ansaitsee paikan ja ei anna mahdollisuutta tämmöiselle liikkeelle, Fabbri itse kommentoi päätöstä.

Fabbrin paikan Bluesin kokoonpanosta otti venäläislaituri Nail Jakupov, joka oli ollut terveenä katsomossa kolme ottelua putkeen.

Muutosliikkeet eivät paljoa auttaneet, sillä Blues kärsi tappion, kun Nashville Predators oli sitä parempi lukemin 3-1.