Entinen jääkiekkomaalivahti, nykyisin junioreita valmentaja Brock McGillis on kertonut kokemuksistaan kirjoittamalla artikkelin, jonka Yahoo Sports on julkaissut.

McGillis torjui aikanaan junioriliiga OHL:ssä, kanadalaissarja CIS:ssä ja Hollannin pääsarjassa.

33-vuotias kanadalainen kertoo, että joutui kieltämään itsensä kiekkojoukkueissa pelatessaan.

– Elin vuosia valheessa. Kiekkokulttuurissa kasvaessa tuntui, ettei minua olisi koskaan hyväksytty. Elin vuosia valheessa, koska olen homo, McGillis kirjoittaa.

McGillis on kokenut kiekkojoukkueet homofobisiksi yhteisöiksi.

– Lukemattomia kertoja olen kuullut pukuhuoneessa jonkun sanovan ’tuo on homoa’ tai ’mikä hintti’. Se on osa päivittäistä pilailua. Jääkiekko on erittäin maskuliinen, tarkoitettu miehisille miehille.

– Olin homo, mutten voinut jakaa salaisuuttani kenellekään. En luottanut kehenkään. Tunsin oloni ontoksi, McGillis kuvailee tuntojaan.

Lopulta McGillis sai tukea yllättävältä taholta. Calgary Flamesin presidentti Brian Burken poika Brendan oli julkisesti homo. Brendan Burke tuki McGillisia.

Brendan Burke kuitenkin kuoli auto-onnettomuudessa helmikuussa 2010. Pian tämän jälkeen McGillis kertoi salaisuutensa pikkuveljelleen ja valheiden vyyhti aukesi.

– Kun loukkaantumiset vaativat veronsa ja kiekkourani päättyi, niin se tuntui vapauttavalta. Voisin vihdoin olla vapaa ja kokea elämää homona ilman kiekkoyhteisön tuomitsemista, McGillis summaa.

McGillisin koko tarinan löydät täältä.