Hurjat tehot viime kaudella AHL:ssä iskenyt T.J. Brennan on siirtymässä KHL:ään.

Toronto Sunin mukaan Brennan olisi saanut lukuisia kovia tarjouksia Venäjän suunnalta.

Brennan, 27, joka valittiin myös AHL:n vuoden puolustajaksi viime kaudella, iski 69 runkosarjaottelussa tehot 25+43=68.

AHL:ssä Brennan on paukuttanut vuodesta toiseen kovia tehoja pakin paikalta, mutta läpimurtoa NHL:n puolella ei ole tapahtunut missään vaiheessa.