Tähän maalivahtiratkaisuun HIFK päätyi – muitakin kokoonpanomuutoksia kehiin
Kuva: Juha Tamminen
Kertoimet (Expekt)
HIFK-JYP, 4.4.2016. klo 18.30.
1,95 – 4,05 – 3,15
Liigan välierissä maanantaina ohjelmassa on HIFK:n ja JYPin sarjassa kolmas kohtaaminen, kun nyt pelataan Helsingissä.
Sarja tasoittui lauantaina, kun JYP otti kotivoiton lukemin 5-2.
Ottelun yhteydessä paljon puhetta herätti edelleen HIFK:n maalivahtitilanne, kun tolppien välissä aloittanut Kevin Lankinen ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.
HIFK ei kuitenkaan vaihtanut missään vaiheessa Ville Hussoa maaliin ja taustahuhuna Husson kohdalla on pyöritelty nivusvammaa.
Husso on kuitenkin merkattu aloittavaksi maalivahdiksi HIFK:lla maanantain kohtaamiseen, kun taas Lankinen on kakkosmaalivahtina.
Hyökkäyksen osalta HIFK tekee myös muutoksia kokoonpanoonsa. Jyväskylässä vielä kakkosketjussa viilettänyt Robert Leino on sivussa ja kakkoskentän laitaan nousee nyt Mika Partanen. Arttu Luttinen taas on kolmosketjussa ja nelosketjuun Siim Liivikin vierelle mukaan hyppäävät Micke-Max Åsten ja Thomas Nykopp.
Seitsemäntenä puolustajana Keith Aulien sijaan maanantaina HIFK:lla toimii Juuso Salmi.
JYP sen sijaan nostaa lauantaina hyvin pelanneen Markus Nenosen jälleen ykkösketjuun. Nelosvitjaan mukaan liittyvät Darryl Boyce ja Joel Sund. Sekä Janne Tavi että Valtteri Hotakainen ovat lauantain kokoonpanoon nähden sivussa JYPillä.
Vierailijoiden maalilla jatkaa Tuomas Tarkki.
Molempien ketjut maanantain otteluun:
HIFK
Tomas Zaborsky – Teemu Ramstedt – Joonas Rask
Juuso Puustinen – Roope Hintz – Mika Partanen
Arttu Luttinen – Corey Elkins – Jasse Ikonen
Micke-Max Åsten – Thomas Nykopp – Siim Liivik
Joonas Järvinen – Tommi Taimi
Yohann Auvitu – Miihkali Teppo
Lauri Taipalus – Matt Generous
Juuso Salmi
Ville Husso (Kevin Lankinen)
JYP
Jani Tuppurainen – Anssi Löfman – Markus Nenonen
Janne Kolehmainen – Miika Lahti – Tuomas Pihlman
Petr Hubacek – Joonas Nättinen – Henri Kanninen
Mikko Salmio – Darryl Boyce – Joel Sund
Mikko Kalteva – Ryan Glenn
Valtteri Hietanen – Nolan Yonkman
Mikko Luoma – Juuso Pulli
Valtteri Kemiläinen
Tuomas Tarkki (Veini Vehviläinen)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti