Näin erotuomaripäällikkö selitteli kohutilannetta – ”Ilman kontaktia ihan normaali vaihtotilanne”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Lauantaina paljon puhetta heräsi Tapparan voittomaalista, jossa vierasjoukkueella vaikutti ja oli selvä väärä vaihto päällä.
Sen yhteydessä Jere Karjalainen karkasi läpi ja iski 2-1-voittomaalin.
Helsingissä kotiyleisö kävi tilanteesta hyvin kuumana, kuten kävi myös HIFK:n leiri.
Erotuomaripäällikkö Jyri Rönn saapui median eteen ottelun jälkeen selittämään omia näkemyksiään tapahtuneesta.
– Tilanne oli erittäin harvinaislaatuinen ja todella ikävä tilanne, että tuollainen tapahtuu. Siinä oli ihan normaali vaihtotilanne, jossa (Markus) Kankaanperä ja (Tuukka) Mäntylä ovat vaihtamassa. Meidän tuomari sitten kolaroi keskenään Mäntylän kanssa siinä. Tästä johtuu se, että Mäntylä ei pääse heti vaihtoon. Sen jälkeen tuomarit käyttävät harkintaa, koska he ovat aiheuttaneet väärä vaihto -tilanteen. Ilman tätä kontaktia se olisi ollut ihan normaali tilanne, Rönn avasi tilannetta SuomiKiekko-sivustolle.
– Jos mustavalkoisesti katsotaan sääntökirjaa, niin ei mene oikein. Tuomarilla on harkintavalta ja hän voi lukea peliä. Jos hän on aiheuttanut jotain, niin tässä tilanteessa he tekivät päätöksen näillä merkeillä, Rönn jatkoi.
Rönniltä tivattiin sitä, käyttivätkö tuomarit oikein harkintavaltaansa.
– Tässä tilanteessa he käyttivät sitä sillä tavalla kuin he näkivät sen oikeaksi.
– Tämä on lose-lose -tilanne. Vaihto olisi ollut ihan normaali ilman sitä kontaktia. Jos taas olisi vihelletty väärä vaihto, niin sitten olisi ollut ylivoima toiselle. Tässä he joutuvat puntaroimaan, että miten päin he käyttävät harkintavaltaa. He käyttivät sitä sillä tavalla, että koska he olivat aiheuttaneet tuon väärä vaihto -tilanteen ja koska pelaajat eivät koske kiekkoon, eivätkä vaikuta tilanteeseen, niin sen takia he eivät vihellä sitä.
Mitä pidit tuomarilinjasta tänään yleisesti? Joukkueiden puolelta tuli osaltaan ihmettelyä siitä, miten mistään ei vihelletty.
– Me analysoitiin tuolla aika paljon tilanteita ja mun mielestä tuomarit vetivät linjakkaasti tänään pelin. Tänään joukkueet olivat hyvin kurinalaisia ja mun mielestä siellä ei ollut hirveästi mitä viheltää, Rönn vastasi.
Rönniltä myös kysyttiin siitä, jatkavatko samat tuomarit, eli Jari Levonen ja Stefan Fonselius myös seuraavassa pelissä, kun alla on nyt kaksi vihellettyä peliä. Molemmissa kun puhetta on riittänyt kovasti eri ratkaisuista.
– Tässä katsotaan ihan rauhassa, että mitä nyt tapahtuu. Huomisen aikana päätetään.
Rönn myös veti yhteen koko sarjan tuomaritoiminnan ja sen, miten onnistunutta se on hänen mielestään ollut.
– Siellä on virheitä tehty, muutamia, mutta ollaan vihelletty myös ihan hyvin. Toki meillä on parannettavaa.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa