Sidney Crosbyn ex-kämppäkaveri kuuli äidiltään NHL-siirrosta – ”Minulla oli salaliittoteoria”
NHL:ssä 476 ottelua uurastanut Colby Armstrong on muistellut ikävää tilannetta peliuraltaan.
Penguinsin ykkösvaraus vuodelta 2001 pelasi organisaatiossa aina helmikuuhun 2008 saakka. Tuolloin hänet kaupattiin Pittsburghista Atlanta Trashersiin.
Poikkeuksellisesti Armstrong sai kuulla siirrosta vain hetki ennen ottelua New York Islandersia vastaan.
– Olin Long Islandilla hotellissa keskellä ei mitään. Olin Sidney (Crosbyn) kämppis, mutta hän ei ollut mukana nilkkavamman vuoksi. Olin yksin huoneessani, Armstrong kertoi ESPN:lle.
Armstong suhtautui tilanteeseen epäluuloisesti.
– Pidin sitä outona. Minulla oli salaliittoteoria, että tiesivät koko ajan treidistä.
Peliä ennen Armstrong oli päiväunilla, kunnes heräsi puhelimen soidessa. Langan toisessa päässä oli hänen äitinsä. Äiti sai tiedon siirrosta TV:n kautta. Hän paljasti poikansa uuden seuran olevan Atlanta Trashers.
– Kirosin äitini kuullen. Meillä oli hyvä joukkue. Sid oli sivussa, mutta voitimme silti pelejä kuin hulluna. Tiesin, että jotain erityistä tulisi tapahtumaan, Armstrong muisteli.
Laitahyökkääjä pelasi lopulta NHL:ssä kahdeksan kautta. Uransa viimeisen kauden Armstrong kiekkoili Ruotsin pääsarjassa. Hän lopetti aktiiviuransa keväällä 2014 vain 31-vuotiaana.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonissa piilee tuleva NHL-tähti – Ville Nieminen täräytti: ”30 maalia ja 70 pistettä”
- Jokerit hurjastelee siirtomarkkinoilla – entinen Liigan supertähti tähtäimessä!
- Huippukauden pelannut Eero Teräväinen: ensi kauden seura selvillä
- Nyt jysähti – Konsta Helenius heti Leijonien ykkösketjuun!
- Karri Kivi MTV:llä: Tässä Leijonien suurin yllättäjä – ”Ylittänyt odotukset”
- Näin aisapari avaa Antti Pennasessa tapahtunutta muutosta: ”Tuntuu, että…”
- KooKoo-tähti Jimi Suomi jättää Liiga-kaukalot – tässä uusi osoite!
- Liiga-seura palkkasi uudeksi pomokseen Superpesiksen toimitusjohtajan
- Sami Päivärinta ehti heittää jo vapaalle, kun Leijonista tuli yllätyssoitto
- Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat