JYPin toimitusjohtaja vaihtuu – ” Aika on varmasti ihan oikea”
Liigajoukkue JYPin taustayhtiö JYP Jyväskylä Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu kuluvan kauden jälkeen.
Vuodesta 2012 lähtien toimitusjohtajana työskennellyt Kari Tyni jättää tehtävän. Hän jatkaa tehtävässään vähintään huhtikuun loppuun, mutta tarvittaessa myös juhannukseen asti.
– Tästä ajankohdasta on sovittu jo reilu vuosi sitten. Aika on varmasti ihan oikea niin minulle henkilökohtaisesti kuin JYPillekin. Kauden jälkeen päättyy 12 vuoden mittainen JYP-jaksoni, josta viimeiset yhdeksän vuotta olen päätoimisesti panostanut voimavarani JYPin menestyksen eteen, Tyni sanoo tiedotteessa.
Tyni työskenteli vuosina 2007-2011 JYPin myynti- ja markkinointijohtajana.
– Olen saanut tehdä hienon matkan JYPissä ja olen siitä seuralle ja koko työyhteisölle kiitollinen. Jäähyväisten aika ei ole kuitenkaan nyt, sillä edessä on tärkeä kevät ja myös tulevan kauden valmistelu. Työ toimitusjohtajana jatkuu täysillä, kunnes kongi kumahtaa, Tyni painottaa.
JYPin puheenjohtaja Jukka Seppäsen mukaan yhtiö aloittaa nyt uuden toimitusjohtajan hakemisen.
– Määrittelemme lähiaikoina hallituksessa tarkemmin, minkä tyyppistä toimitusjohtajaa JYP tarvitsee tästä eteenpäin. Todennäköisesti painopiste on henkilöstöjohtamisen lisäksi markkinointi- ja myyntiosaamisessa. Sen sijaan urheilupuolen erikoisosaaminen ei ole tärkeää, sillä se puoli on nyt seurassa organisoitu hyvin, Seppänen toteaa.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuejärkäle lätkäistiin pelikieltoon!
- Podcast: Mikko Mannerilta suoraa puhetta Ruotsin vuosistaan: ”Ei olisi pitänyt lähteä”
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Tapparalle valtava menetys
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!