HPK sopimukseen yli 500 liigapelin konkarin kanssa – ”Jämäkkä puolustaja”
Kuva: Ilari Isotalo
HPK ja Otto Honkaheimo ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen.
Honkaheimo pelasi viime kaudella Helsingin IFK:ssa. Sitä ennen hän ehti toimia kolmena perättäisenä kautena Rauman Lukon kapteenina.
Tällä kaudella urallaan yhteensä 535 peliä Liigassa pelannut pakki luutinut kolme ottelua LeKin paidassa Mestistä sekä yhden ottelun HPK:ssa.
Honkaheimolla oli alun perin neljän ottelun mittainen sopimus HPK:hon, mutta hän loukkaantui ensimmäisessä pelaamassaan ottelussaan. Nyt vamma on selätetty ja hänet nähdään HPK:ssa jo keskiviikon kotiottelussa TPS:aa vastaan.
Honkaheimo paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-leirillä olevan Joni Tuulolan jättämää aukkoa.
– Honkaheimo on jämäkkä puolustaja ja hyvä yleispelaaja meille. Hän täyttää lähtökohtaisesti Joni Tuulolan jättämän paikan ja pelaa meillä loppukauden, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen. kommentoi.
LUE MYÖS:
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”