KHL-seuran palkanmaksuongelmien suuruus paljastui – 15 pelaajaa perii edelleen rahoja
Kuva: Ilari Isotalo
KHL-seura Medvescak Zagrebin palkanmaksuongelmista on ollut puhetta jo pidemmän aikaa.
Niiden suuruudesta tuli lisätietoja, kun Medvescakia viime kaudella edustanut Bill Thomas teki kirjoituksen, missä hän tuki maalivahti Mark Dekanichiä, joka on ollut harvoja, jotka ovat nostaneet palkanmaksuongelmia isosti esille.
– Hän ja 14 muuta viime kauden joukkuetoveriaan, kuten myös minä itse, haemme vieläkin viime kauden palkkojamme, mitkä eivät olleet mitenkään suorituspohjaisia. Jokainen pelaaja, joka kantoi viime kaudella seuran paitaa, pelasi täydellä sydämmellä. Jokainen kausi ei voi olla onnistunut, mutta mikään ei jäänyt kiinni pelaajien yrityksestä. Entisenä joukkuetoverina ja Markin hyvä ystävänä teidän fanien (suunnattu Medvescakin kannattajille) tulisi osoittaa kunnioitusta siitä, millaisen panoksen hän antoi edessänne ja siitä kuinka hän on myös ollut valmis edustamaan Kroatiaa maajoukkuetasolla. Pelaajat ovat olleet peloissaan ja pysyneet hiljaa kaiken tämän keskellä, missä meille ei ole maksettu, mutta emme voi enää pysyä hiljaa. Mark on taistellut asian puolesta ja ottanut vastaan kritiikkiä meidän kaikkiemme puolesta, Thomas kirjoitti.
Kovista palkanmaksuongelmista huolimatta Medvescak on jatkanut pelejään tällä kaudella KHL:ssä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti