SaiPa kaappasi NHL-kokemusta omaavan kanadalaispakin
Kanadalaispuolustaja Brett Carson on SaiPan tuorein värväys.
Carson liittyy SaiPan riveihin yksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella mies pakitteli Itävallan pääsarjassa Vienna Capitalsissa 54 ottelua tehoin 9+15=24.
– En tunne Liigaa entuudestaan hirveän hyvin, mutta olen tietysti kohdannut urallani paljon suomalaispelaajia ja viime kaudella kohtasimme CHL:ssä Kärpät. Tutut ovat kertoneet, että Liigassa on paljon taitoa ja joukkueet pelaavat järjestelmällistä jääkiekkoa, Carson sanoo tiedotteessa.
29-vuotias kanadalainen on pelannut urallaan 90 NHL-ottelua. Lisäksi Carsonin vyöllä on 321 AHL-ottelua pistein 25+102=127.
– Olen puolustaja, joka miettii asioita puolustuksen kautta ja haluaa antaa hyvän ensimmäisen syötön. Paras puoleni puolustuspelaamisen lisäksi on varsin hyvä laukaus, Carson kuvailee.
Raamikas puolustaja odottaa tulevalta kaudelta paljon.
– Tärkein syy sopimukseen SaiPan kanssa oli se, että kaikki joiden kanssa olen puhunut, ovat kertoneet joukkueen olevan laadukas ja lisäksi kaupunkia sekä intohimoisia kannattajia on kehuttu, Carson kehuu.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- Eemil Erholtzin MM-kisat ohi – tässä korvaaja
- ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: suurseuran GM sekoitti täyskaimat keskenään: ”Olisiko pitänyt viedä pila loppuun asti”
- Latvian valmennus: Leijonat on suurin mestarisuosikki!
- Jesse Puljujärvi joutui sikailun uhriksi MM-kisoissa – tällaisen vamman hän sai
- Leijonille karu takaisku! Taas yhden pelaajan kisat ohi
- Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
- Leijonat murskasi Latvian: nelosketju ilmiliekeissä – yksi mies jätti pelin kesken
- Konsta Helenius Leijonien kuumasta kysymyksestä: ”Kyllähän se mulle kävisi”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat