Liigan uusi erotuomarijohtaja teki linjauksia: ”Kovia, puhtaita taklauksia haluamme suosia”
Kuva: Ilari Isotalo
Liigaan nimitettiin kesän alkupuolella uusi erotuomarijohtaja, kun tehtävän otti haltuun entinen huipputuomari Jyri Rönn.
Vielä viime kaudella KHL:ssä sekä myös kevään MM-kisoissa viheltänyt Rönn käy läpi Liigan verkkosivuilla linjauksia, mitä hänen johtamansa erotuomariorganisaatio aikoo tukea.
Neljänä eri teemana ovat taito, nopeus, taklaukset ja kaksinkamppailut.
Rönn tahtoo kitkeä pois eritoten ylilyönnit ja sääntöjen vastaisen mailahäirinnän.
– Se on erittäin tärkeää. Kovia, puhtaita taklauksia haluamme suosia, mutta polviin, selkään ja päähän kohdistuneet sekä myöhästyneet taklaukset ovat ehdottomasti tuomittavia, Rönn sanoo.
– Haluan keskittyä puhtaiden, kovienkin, taklausten sallimiseen. Mailahäirinnästä on hyvä muistaa, että valtaosa mailaan kohdistuvasta mailahäirinnästä on lajissa sallittua. Esimerkiksi käsiin ja muuhun yläkehoon kohdistuva taas ei ole, hän huomauttaa.
Rönn haluaa myös työssään pureutua laajasti tuomareiden asemaan nykypäivän pelissä ja liigassa.
– Olemme tärkeässä roolissa, mutta kuitenkin hieman sivustalla. Tehtävämme on tukea peliä. Lisäksi haluaisin erotuomarit luonnolliseksi osaksi jääkiekkoperhettä. Mielestäni olemme olleet vähän oma kuppikuntamme. Avoin kanssakäyminen pelaajien ja valmentajien kanssa on avain. Olen esimerkiksi keskustellut lähtökohdistani jo jokaisen joukkueen päävalmentajan ja Pelaajayhdistyksen kanssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa