Syrjäyttääkö World Cup olympialaiset kiekkokalenterissa? – ”Pelaajat haluavat olla mukana molemmissa”
Kansainvälisessä kiekkokalenterissa eteen tulee pitkän tauon jälkeen World Cup, jossa mukana on yhteensä kahdeksan joukkuetta.
Hieman muunnellussa systeemissä mukana ovat Kanada, USA, Venäjä, Suomi, Ruotsi, Tshekki sekä Euroopan muiden maiden All-Star -joukkue ja Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaista pelaajista koostuva joukkue.
Syksyllä 2016 Torontossa pelaavan turnauksen suhteen on myös paljon puhuttu siitä, että korvaako se mahdollisesti NHL-pelaajien osallistumisen olympialaisiin jatkossa.
Jo Sotshin 2014 olympialaiset olivat pitkään kovan pohdinnan alla juuri sen johdosta, että pelaavatko NHL-pelaajat kyseisessä turnauksessa.
Varmuutta siitä, että ovatko NHL-pelaajat mukana vuoden 2018 Etelä-Korean talviolympialaisissa, ei todellakaan ole vielä tarjolla. Ja sen tiedon odottelussa voi mennä vielä pitkä tovi, sillä yhteisymmärrys NHL-pelaajien osallistumisesta Sotshiin tuli varsin myöhäisessä vaiheessa.
NHLPA:n eli NHL:n pelaajayhdistyksen johtaja Donald Fehr pitää kuitenkin hyvin avoimena vaihtoehtoa, jossa pelaajat osallistuisivat jatkossakin olympialaisiin.
– Jos katsot esimerkiksi FIFA World Cupia, eli MM-kisoja, unohtaen nyt hetkeksi FIFA:n joka ei ole kovin korkealla suosiossa kenelläkään tällä hetkellä, näkee siellä kuitenkin hyvin vakituisen tapahtuman. Toki se turnaus ei liity olympialaisiin ja en tiedä mitä kiekon osalta tulee tapahtumaan, mutta mielestäni molemmat voivat toteutua (olympialaiset ja World Cup). Pelaajat haluavat olla mukana molemmissa, Fehr sanoi Sportsnetin mukaan.
World Cupin suhteen tauko tapahtumien välissä on ehtinyt venyä todella pitkäksi, sillä turnaus pelattiin viimeksi vuonna 2003. Nyt sitä ollaan kuitenkin tuomassa vakituisesti kiekkokalenteriin mukaan.
Olympialaisissa Sotshissa kultaa otti Kanada ennen Ruotsia. Leijonat puolestaan nappasi pronssia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta