RoKi ilmoitti kolmesta uudesta sopimuksesta.

Joukkueesssa jatkavat viime kaudella kiekkoilleet puolustaja Mikko Männistö ja hyökkääjä Harri Pälve sekä Ranskasta Suomeen palaava Henri Joki-Erkkilä.

Pakin paikalla viihtyvä ylivieskalainen pelasi edellisen kauden ammattilaisena Reimsissä Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sitä ennen hän edusti RoKia yhteensä 6 kauden aikana ja esiintyi sinisessä paidassa myös Mestiksessä kaudella 2009-10.

Hyökkäävä puolustaja oli Ranskassa isossa roolissa iskien 24 peliin tehot 7+9=16.

– Mukava palata RoKiin vuoden tauon jälkeen. Ranskan reissu oli antoisa ja olen omasta mielestäni parempi pelaaja nyt kuin lähtiessä, sillä pääsin käyttämään siellä kaiken energian jääkiekkoon. Paljon töitä on edessä, mutta lähdetään ehdottomasti näyttämään, että RoKi kuuluu Mestikseen, Joki-Erkkilä luonnehti.

Molempien, sekä Männistön että Pälveen, jatkosopimukset sisältävät tryout –jakson elokuun loppuun asti.