Kajaanissa riemuittiin pronssista – ”Helvetin kova suoritus”
Kuva: Ilari Isotalo
Kajaanin Hokki päätti kautensa makealla tavalla, kun se nappasi kauden viimeistelleestä pronssipelistä 5-2-voiton.
Joukkueen päävalmentaja Jari Laukkanen myönsi TUTOn kustannuksella otetun vierasvoiton olleen makea.
– Varmaan tällaiset pelit on aina mukavampi voitollisesti päättää. Ja totta kai saada ainakin pukuhuoneeseen positiivinen fiilis tästä tarinasta ja matkasta, mitä on elokuun alusta saakka tehty, käskijä luonnehti TUTOn sivuilla.
Hokki-valmentaja ei lähtenyt vähättelemään mitalin merkitystä.
– Tämä on mielestäni näin pieneltä seuralta ihan helvetin kova suoritus tässä sarjassa ja siitä täytyy olla ylpeä, Laukkanen kiteytti.
Jo kolmannen kerran kautensa pronssipeliin päättäneen TUTOn leirissä tunelmat eivät olleet yhtä hyvät.
– Pronssiottelu oli pienoiskoossa meidän kauden tärkeimmät pelit. Väärään paikkaan otettiin vääriä jäähyjä. Mutta viimeksi kun tarina (2008) päättyi mestaruuteen, niin edellisellä kaudella jäätiin neljänneksi. Kaikella on aina tarkoitus ja meillä on kristallinkirkkaana tiedossa, mitä pitää tehdä ja miten pitää toimia, että se seuraava askel otetaan, TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen loi uskoa tulevaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti