Sydänkohtauksen kesken NHL-pelin saanut hyökkääjä edelleen toipilaana
Vuosi sitten kesken jääkiekko-ottelun lyyhistynyt Rich Peverley haluaa jatkaa lajin parissa tavalla tai toisella.
Tarkalleen vuosi sitten, 10. maaliskuuta Dallas Starsin hyökkääjä Peverley sai sydänkohtauksen ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan. Aiemminkin sydänvaivoista kärsinyt kanadalainen selvisi pelottavasta tilanteesta säikähdyksellä nopean ensiavun ansiosta.
32-vuotias pelaaja ei ole pystynyt palaamaan tositoimiin. Peverley ei ole vielä tehnyt päätöstä uransa suhteen, vaikka lopettaminen lienee todennäköisin vaihtoehto.
Peverley on kuitenkin ollut mukana lajin parissa uudessa roolissa. Mies oli itse tiedustellut Starsin GM Jim Nilliltä, että voisiko hän olla seuran avuksi jollakin tavalla.
Pelaaja aloitti farmiseura Texas Starsin pelien tarkkailun kauden puolivälissä. Helmikuun alussa Peverly aloitti AHL-seuran vapaaehtoisena apuvalmentajana.
– Mielestäni on hienoa, että NHL-pelaaja voi tulla farmiin ja työskennellä pelaajien kanssa, Nill kehuu Yahoo Sportsille.
Peverley on antanut pelaajille henkilökohtaista opastusta jääharjoituksissa. Lisäksi Peverley on aloittanut omatoimisesti pelaajatarkkailun ja ilmaissut halukkuutensa päästä mukaan NHL-seuran valmennukseen tai johtoportaaseen pelaajauransa päätyttyä.
– Keskustelemme koko ajan. Hän on aina sanonut, että haluaa pysyä lajissa mukana. En tiedä vielä, mitä se tulee olemaan. Se riippuu hänen kuntoutuksestaan ja toipumisestaan, Nill aprikoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio