New York Islandersin riveihin juuri ennen tämän kauden alkua NHL:ssä Chicago Blackhawksista siirtynyt Nick Leddy on saanut tappouhkauksen sosiaalisessa palvelussa Twitterissä.

Naishenkilö lähetti Leddylle useita häiritseviä sekä uhkailevia viestejä. Näiden joukossa näkyi myös kuvia Leddyn ajo- ja luottokorteista.

Twitter poisti lopulta myöhemmin häirikön tilin, mutta toimenpiteet eivät jääneet siihen.

Kanadalaistelevisiokanavan TSN:n tietojen mukaan NHL:n turvallisuusosasto yhdessä poliisin kanssa tutkivat tällä hetkellä asiaa ja yrittävät löytää häirikön, joka on TSN:n mukaan piinannut Leddyä jo pidemmän aikaa.

70 ottelussa tällä kaudella Leddy on kasannut kokoon tehot 19+19=38.