Mailalla naamaan lyöminen toi kahden pelin pelikiellon Mestiksessä
Mestis on asettanut JYP Akatemian Joel Sundin kahden pelin pannaan.
Hyökkääjä löi raportin mukaan KeuPa HT:n Antti Kauppilaa mailalla kasvoihin.
Kupinpitäjä Markku Kruus perustelee valintaa seuraavasti:
Sund lyö vielä korkealla mailalla voimakkaasti ja yllättäen Kauppilaa kasvoihin, seurauksella, että Kauppila loukkaantuu lievästi tilanteessa. Edellä kuvattujen havaintojen perusteella katson, että Sundin viimeinen korkealla mailalla suoritettu lyönti ei ole vahinko. Rangaistusharkinnassa olen ottanut huomioon sen, että vastustajan tarkoituksellinen, yllättävä ja voimakas lyöminen mailalla kasvoihin on vaarallista ja voi aiheuttaa vammoja. Sundin mailalla tehty isku ei liity mitenkään kiekolliseen pelitapahtumaan, koska kiekollinen tilanne on kulmauksessa. Sundin mailalla tehty isku osuu Kauppilaa kasvoihin. Pidän Sundin tekoa vaarallisena ja loukkaantumisriski Kauppilalla on suuri.21-vuotias hyökkääjä on iskenyt tällä kaudella 30 ottelussa tehot 6+4. Sund kärsii pelikieltonsa seuraavissa Mestis – otteluissa: 31.01.2015 JYP-Akatemia – Hokki 11.02.2015 SaPKo – JYP-Akatemia
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti