Luganolla tehokas lauantai: Suomen liigasta tarttui mukaan kaksi hyökkääjää!
Sveitsiläisseura Lugano hääri lauantaina aktiivisena suomalaisilla kiekkomarkkinoilla.
Ensin Pelicans tiedotti iltayhdeksän jälkeen, että tehosentteri Tommi Paakkolanvaara siirtyy Sveitsiin, ja keskiyöllä lävähti medialle TPS:n sähköposti, jossa kerrottiin laituri Juraj Simekin siirrosta – myös Luganoon!
31-vuotias Paakkolanvaara on edustanut Pelicansia kuusi kautta. Pelicansin kapteenistoon usean vuoden ajan kuulunut Paakkolanvaara kärsii tällä hetkellä loukkaantumisesta, mikä on pitänyt miehen poissa kolmesta edellisestä liigakamppailusta.
– Olen viettänyt Lahdessa pitkän pätkän, eikä minulla ole seurasta ja kaupungista kuin hyvää sanottavaa. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen Pelicansille, kun Sveitsistä tuli yhteydenotto, niin seura antoi mahdollisuuden tarttua tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Minulla on sopimus katkolla kesällä, joten näyttöpaikka ulkomailla tulee parhaaseen mahdolliseen saumaan. Haluan kiittää organisaatiota, pelikavereita ja kannattajia tuesta mitä olen saanut näinä vuosina täällä, Paakkolanvaara kommentoi siirtouutista Pelicansin kotisivuilla.
Pelicansin urheilujohtajan Mika Saarisen mukaan seura hyväksyi Luganon esittämän tarjouksen eikä halunnut olla esteenä pelaajan haluamalle siirrolle.
– ”Paakkis” teki meillä pitkän päivätyön ja on ollut usean vuoden ajan tärkeä palanen joukkuetta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Toivomme Tommille kaikkea hyvää jatkoon ja haluamme kiittää miestä hyvin tehdystä työstä.
Juraj Simekin siirrosta löydät lisää täältä. Lugano on tällä hetkellä Sveitsin NLA-liigassa viidentenä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran