KHL:stä Kärppiin vaihtanut kanukki: ”Venäjällä moni muukin oli ongelmissa kuin vain lätkäpelaajat”
Kuva: Ilari Isotalo
OULU. Kärpät tiedotti torstaina isoista hankinnoista, kun se värväsi KHL:stä Jugran riveistä sille kaksi tuttua pelaajaa loppukaudeksi vahvistuksiksi.
Sekä Ben Maxwell että Lukas Kaspar saapuivat oululaisjoukkueeseen tai käytännössä palasivat, sillä molemmat ovat edustaneet yhden kauden ajan Kärppiä jo aiemmin.
Kaksikosta Maxwellillä on tuoreita kokemuksia Kärpistä, sillä hän oli voittamassa mestaruutta viime keväänä seuran paidassa.
Nyt paluu tapahtuu haastavan Venäjän vierailun jälkeen.
– Oli haastavaa ja se oli kuitenkin aika erilainen maailma siellä mihin olen itse tottunut. En oikein tiennyt, että mitä odottaa ja oli vaikea valmistautua siihen. Sitten tuli vielä kauden aikana paljon muutoksia joukkueeseen ja ylipäätänsä paljon vaihtuvuutta. Olisi tietenkin ollut hauska pelata sellaisessa joukkueessa, joka menestyy, mutta asiat menivät miten menivät ja sen seurauksena olemme nyt Kasparin kanssa takaisin Oulussa ja yritämme auttaa joukkuetta pelaamaan mestaruudesta, Maxwell tuumaa SuomiKiekko-sivustolle.
Yksi iso kysymys nykypäivän KHL:ssä on raha ja erityisesti sen saaminen varsinkin pienempien seurojen kohdalla. Maxwell ei aivan suoraan lähtenyt myöntämään sitä, että saiko hän kaikkia luvattuja rahoja mukaansa, mutta viesti rivien välistä paljasti kuitenkin asian luonnetta.
– En halua niistä aivan kovin tarkasti puhua, mutta siellä kuviot menivät vähän erillä tavalla ja asioita hoidettiin vähän toisin. Tuollaiseen oli vaikea valmistautua ja toki siellä oli omat haasteensa. Venäjällä on kuitenkin hieman talousongelmia valuuttakurssien takia sun muuta ja siellä moni muukin ihminen oli ongelmissa kuin pelkästään lätkäpelaajat.
Maxwellillä ja Kasparilla alla oli perjantaina hyvin pitkä matkustaminen ja samalla myös aikaeroväsymystä. Paluu Kärppien paitaan ei tapahtunutkaan vielä perjantaina Tapparaa vastaan vaan tulee tapahtumaan lauantaina vierasottelussa Jyväskylässä JYPiä vastaan.
– Oli pitkä päivä alla, pitkäkestoinen lento Moskovaan sun muuta. Kaikki meni kuitenkin aika sulavasti ja pääsimme tänne Ouluun hieman ennen kuin peli alkoi. Pääsimme näkemään joukkuetovereita ennen kuin he lähtivät jäälle ja on mukava olla taas täällä mukana. Olemme Lukasin kanssa innoissamme siitä, että pääsemme pelaamaan lauantaina. Pääsee taas hieman perusarkeen mukaan, Maxwell pohti jo tulevasta.
Lisää Maxwellin ajatuksia luvassa SuomiKiekko-sivustolla lauantaina.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio