Tapparan fanit tekevät invaasion – HIFK:n kauden yleisöennätys vaarassa
HIFK:n loistavat pelit Liigassa näkyvät myös joukkueen lipunmyynnissä. Sarjan korkeimmalla yleisökeskiarvolla pelaava joukkue nostaa kausikeskiarvoaan jälleen lauantaina, kun vastaan tulee Tappara. Ottelu on lähelle loppuunmyytyä ja oman värinsä peliin tuo myös Tapparan Fan Club, joka on vastaamassa HIFK:n Fan Clubin taannoiseen vierailuun Tampereella ”samalla mitalla”.
HIFK:n tiedotuspäällikkö Petteri Linnavalli, lauantaina on edessä ottelu HIFK-Tappara. Ennakkotietojen mukaan tunnelmaa on luvassa?
– Tapparan faneja on tulossa otteluun yli 500. Luvassa on aika huikea kiekkotapahtuma, ihan niin kuin joulukuussa Tampereella pelattu matsi, johon IFK:n fanit tekivät megamatkan. Silloin tunnelma hallissa oli mahtava ja ihan varmasti näin on myös lauantaina Nordiksella.
Kauden yleisöennätys on siis vaarassa?
– Ainakin sitä hätyytellään. Lippuja on vielä joitakin satoja jäljellä ja suosittelemme niiden ostamista ennakkoon. Vaikea sanoa, tuleeko halli myydyksi loppuun, mutta lähellä se ainakin on.
HIFK:n ja Tapparan ottelut ovat melkoisia Liiga-klassikoita, myös katsomossa?
– Kyllä. Ottelussa ovat vastakkain myös kaksi Suomen suurinta Fan Clubia ja se myös kuuluu. Fanit ovat tällä kaudella näyttäneet molemmin puolin, että heidän keskuudessaan näiden kahden joukkueen kohtaamiset ovat klassikoita. Tunnelma on iso osa ottelutapahtumaa ja sitä meidän ja Tapparan Fan Clubit todellakin osaavat luoda.
Ottelu alkaa poikkeuksellisen aikaisin, jo kello 15.00. Miksi?
– Tapparan Fan Clubilla on risteily ja ottelun aikaistamisen ansiosta he ehtivät peliin ja suoraan Nordikselta laivalle.
Miten HIFK:n viime aikojen menestys on näkynyt seuran faneissa ja yleisössä muutenkin? Yleisömäärät ovat olleet HIFK:lla hyvät.
– Hyvät pelit ja niiden tuoma menestys on näkynyt innostuksena. Joukkue on pelannut noususuhdanteisesti tällä kaudella ja sama näkyy yleisömäärissä. Ajat ovat toki haastavat kaikille ja siitäkin syystä olemme erityisen kiitollisia kannattajille siitä tuesta, jonka he ovat IFK:lle antaneet Nordiksella ja vieraspeleissä.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura