Suomalaisen KHL-vahdin agentti: ”Kaksi venäläisseuraa oli siirtorajalla kiinnostuneita”
KHL-seura Neftehimikissä päävalmentajan kovan arvostelun kohteeksi joutunut suomalaisvahti Ville Kolppanen oli joulukuussa lähellä siirtoa toiseen venäläisseuraan. Entinen Ilves-torjuja laitettiin jo siirtolistallekin, mutta lopulta hän joutui jäämään nykyseuraansa.
– En tiedä, mitä seurojen välisissä neuvotteluissa tapahtui, mutta kahdesta eri venäläisjoukkueesta tuli tiedusteluja, Kolppasen agentti Krister Kaukinen kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
– En voi antaa seurojen nimiä julkisuuteen, mutta kaksi seuraa halusi Villen siirtorajalla.
Nizhnekamskilaisseuran päävalmentaja Vladimir Krikunov on viime viikkoina antanut venäläismediassa mitä ihmeellisimpiä lausuntoja Kolppaseen liittyen (katso mm. uutiset tästä ja tästä). Suomalaisen agentti on tilanteesta hämillään.
– Ensin me Villen kanssa naureskeltiin näille, mutta ei ne vaan lopu. Nyt ollaan jo menty liian pitkälle. Villeä koko tilanne ottaa päähän, Newport Sports Managementia edustava Kaukinen sanoo.
Agentti Krister Kaukinen kertoo Ville Kolppasen tilanteesta tarkemmin tänään myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.
Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”