Espoon Bluesin maalivahtivalmentaja Ilari Näckel on saanut seurata ja edistää 22-vuotiaan maalivahti Eetu Laurikaisen kehitystä tällä kaudella. Luotsin mukaan Suomessa nuoret saavat näytön paikkoja Liigassa ja usein ne myös käyttävät.

Monen liigajoukkueen pelaava maalivahti on tällä hetkellä 1990-luvulla syntynyt. Ilari Näckel on tyytyväinen, että suomalaisvalmentajat eivät pelkää antaa luottoa nuorille pelaajille.

– Suomalaisen liigan erikoisuus tai jopa vahvuus on, että uskallamme antaa nuorille pelaajille mahdollisuuksia. Olin itse pari vuotta Venäjällä ja huomasin, että siellä kunnioitetaan asemaa ja statusta pirun paljon, Näckel toteaa.

– Sinua arvostetaan todella paljon jos olet maailmanmestari, vaikka tämän hetken pelillinen taso ei niin kova olisikaan. Suomessa uskalletaan enemmän katsoa joka päiväisiä esityksiä iästä tai asemasta riippumatta, hän lisää.

Toki pelkkä valmentajan rohkeus ei tee nuoresta pelaajasta liigakelpoista. Kari Lehtonen pelasi Jokereissa aikoinaan jo nuorena, mutta Näckelin mukaan tuolloin kyse ole enemmän yksittäistapauksista.

– Maalivahtivalmennuksemme on ollut laadukasta jo pitkään. Nuoria kavereita tulee yllättävänkin valmiina liigaporukoihin. Esimerkiksi Ville Husso HIFK:ssa ja Juuse Saros HPK:ssa ovat valmiita maalivahteja tälle tasolle.

Bluesin maalivahtina viime aikoina pelannut Eetu Laurikainen täyttää helmikuussa 22 vuotta. Näckel on seurannut vahdin tekemistä läheltä.

– Hänen tämän vuoden kehityksensä on ollut lähtötasoon nähden huikeaa. Paljon on kiinni siitä, kuinka hän jatkaa työntekoa. Hallille pitää tulla silmät kiiluen. Ei se ole mistään muusta kiinni.

– Eetu on ryhdikäs maalivahti. Hän peittää hyvin ja ottaa näin suoria laukauksia pois. Hän on kehittynyt paljon liikkumisessa ja on näin parantanut jatkopelaamistaan. Hän pystyy vieläkin kauden mittaan parantamaan kiekkokontrollia ja vangitsemaan kiekkoja enemmän. Irtokiekkoja ei tule enää niin paljon kuin kauden alussa.

Blues peluutti syksyllä Laurikaisen sijaan 27-vuotiasta Jani Niemistä. Näckel haluaa nähdä kaksikon välillä kilpailua joka päivä.

– Minulta on kysytty usein kuka on ykkösmaalivahtimme. Sen tietää kunnolla vasta kauden jälkeen tilastoja vertaamalla. Valmentajat katsovat aina vain seuraavaa peliä ja ehkä seuraavaa viikkoa.

– Seurojen pitää mielestäni miettiä maalivahteja valitessaan millaisen kaksikon he muodostavat, eikä pelkästään millainen yksittäinen maalivahti on. Heidän pitää tukea toisiaan, olla samalla aaltopituudella ja oikeasti auttaa toisiaan. Vertaistukea tarvitaan tiukoissa paikoissa. Meillä on onneksi tällainen tilanne, Näckel päättää.

Blues kohtaa torstaina 22.1. HIFK:n Espoossa Barona Areenalla. Joukkueet kohtaavat toistamiseen perjantaina Helsingissä.