KalPan hyökkääjälle pelikieltoa Kärppien kapteeniin kohdistuneesta taklauksesta
KalPan hyökkääjä Toni Hyvärinen on saanut pelikieltoa lauantain Kärpät-ottelun tapahtumista.
Hyvärinen taklasi Kärppien kapteenia, puolustajaa Lasse Kukkosta päähän pelin tuoksinnassa. Itse kamppailussa tilanteesta vihellettiin ainoastaan 2+10 minuuttia.
Asia siirtyi kuitenkin Liigan kurinpitäjän Sampo Liusjärven käsittelyyn.
– Hyvärinen suorittaa taklauksen siten, että se kohdistuu pelkästään vastustajan päähän. Pääkontakti ei ole seurausta Kukkosen ennen kontaktia tapahtuvasta peliasennon muuttumisesta. Katson, että Hyvärinen on taklauksellaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa, Liusjärvi käy läpi jatkaen:
– Rangaistusharkinnassa on otettu huomioon Hyvärisen suorittama taklauksen moitittavuus ja se, että päähän kohdistuneihin taklauksiin on useamman kauden ajan kiinnitetty korostunutta huomiota sekä se, ettei Kukkonen loukkaantunut tilanteessa.
Hyväriselle tuomittiin kahden ottelun pelikielto.
Kukkonen puolestaan pystyi jatkamaan KalPa-pelin loppuun ja on myös kokoonpanossa tiistaina, kun oululaisjoukkue kohtaa Bluesin kotonaan.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”