HC TPS Turku Oy:n hallitus on 30.12.2014 pitämässään kokouksessa nimittänyt Mika Eskolan seuran uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2015 alkaen.

Seuran mukaan Eskolan edeltäjä Niklas Österlund siirtyy uuden työnantajan palvelukseen.

Eskola jatkaa toimitusjohtajatehtävänsä lisäksi TPS Juniorijääkiekko ry:n hallituksen puheenjohtajana. Hänet muistetaan TPS:n hallituksesta, mistä hän eroaa uuden pestin myötä.

– Uskomme Mika Eskolan vahvan johtamiskokemuksen myötä olevan oikea persoona toteuttamaan seuran omistajien ja hallituksen päättämän ja linjaaman uuden strategian, hallituksen puheenjohtaja Matti Perkonoja taustoittaa.

– Haluamme rakentaa seurastamme yhtenäisen, menestyvän ja maan parhaita osaajia houkuttelevan yhteisön, Perkonoja jatkaa.