Suomalaishyökkääjää hehkutetaan – ”Juuri kun luulet, että tilanne on ohi, hänellä on taas kiekko”
Joel Armia, 21, on tehnyt kuluvalla kaudella Rochesterin AHL-joukkueessa vakuuttavaa jälkeä. Armia on 15 (6+9) tehopisteen lisäksi kehittynyt ennen kaikkea monipuolisemmaksi pelaajaksi. Paikallinen media onkin ollut haltioissaan suomalaisen otteista.
Democrat & Chronicle- lehti hehkutti viimeksi viime viikolla porilaisen otteita AHL:ssä. Armian kiekollisia taitoja, laukausta, luistelua sekä puolustuspelin vastuullisuutta hehkutettiin artikkelissa estoitta. Lehti veikkaakin, että kutsu Buffalo Sabresin mukaan voi tulla hetkellä millä tahansa.
Myös farmijoukkueen päävalmentaja Chadd Cassidy kehui Armiaa etenkin puolustuspelin osalta.
– Hän on loistava ryöstämään kiekkoa. Hän pitää tilanteet hyvin elossa. Juuri, kun luulet, että tilanne on ohi, hänellä on taas kiekko lavassaan, Cassidy sanoo.
Armian puolustuspelistä kertoo myös kasvanut vastuu alivoimilla. Ylipäätään seurassa ollaan tyytyväisiä Armian ylläpitämään vaatimustasoon itseään kohtaan liittyi se sitten maalintekoon tai puolustuspeliin.
– Hän kokee, että ne asiat ovat hänen vastuullaan, Cassidy kehuu.
Armia pelaa Pohjois-Amerikassa toista vuottaan. Hänellä on vuosi tulokassopimustaan Buffalo Sabresin kanssa jäljellä.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!