Markkasen piinapenkissä Jordan Smotherman: ”Olemme parempia kuin olemme näyttäneet”

Pelicans ei liidä tällä hetkellä kovinkaan korkealla. Lahtelaiset ovat voittaneet viimeksi lokakuun 21. päivänä, eikä saldo ollut silloinkaan kolme pistettä. Pelicans ei ole poistunut voittajana 60 tehokkaan peliminuutin jälkeen kaukalosta voittajana viiteen viime otteluun.
Tyystin ilman pisteitä se ei silti ole jäänyt. Viimeisimmästä ottelustaan se saalisti pisteen hävittyään voittomaalikilpailun Helsingin IFK:lle. Tuossakin ottelussa se tosin menetti kahden maalin johdon, mikä korpesi ottelussa kolmen ottelun pisteettömän putkensa katkaissutta Jordan Smothermania.
Miltä tuntui saada piste Helsingistä?
Hyvältä, mutta samalla tämä on kova paikka. Johdimme 2-0. On vaikeaa niellä sitä, että johdamme ja toinen joukkue tulee ohi.
Miksette pystyneet pitämään johtoa?
Meille sattui pari epäonnista pomppua, esimerkiksi kun HIFK:n hyökkääjä pääsi jäähyltä suoraan läpi. Se on epäonnekasta. Meillä on nuori joukkue ja paljon loukkaantumisia, joten pisteen saaminen Helsingin hallista on aika hyvä juttu.
Tekeekö sarjataulukko oikeutta Pelicansille tällä hetkellä?
Olemme parempi joukkue kuin mitä olemme näyttäneet. Monet pelit ovat olleet tiukkoja. Olemme päästäneet vastustajat otteluiden lopuilla johtoon. Pisteet ovat saatavilla, ja nyt pitää vain löytää keinot niiden saamiseen.
Kuinka paljon loukkaantumiset haittaavat?
Se on aina vaikeaa. Meiltä on kaksi ketjullista hyökkääjiä sivussa. On vaikeaa pelata aina uusien kavereiden kanssa ja uusia kavereita tulee koko ajan joukkueeseen. Sitä voi tosin käyttää tekosyynä vain tiettyyn pisteeseen asti. Olemme pelanneet hyviä pelejä, ja nyt pitää vain löytää keinot voittamiseen.
”Pääsen peliin kiinni, kun saan iskuja”
Smotherman on isokokoinen hyökkääjä, joka on tehnyt tehoja varsin hyvin. HIFK:n verkkoon hän teki maalin varsin epätavallisella tavalla: rystysutaisulla, jota maalivahti Ville Husso ei osannut odottaa vähäisimmässäkään määrin.
Neljä NHL-ottelua Atlanta Thrashersissa pelannut Smotherman tuli Lahteen Tanskan ja Ruotsin Allsvenskanin kautta. Tanskassa hän teki Esbjergille 60 tehopistettä 39 runkosarjaottelussa. Ruotsin kakkostasolla syntyi Tingsrydsille ja Karlskronalle 79 pistettä 99 ottelussa. Maaleja noista pisteistä on Tanskasta 31 ja Ruotsista yhteensä 47.
Pelicans-rupeama käynnistyi kuudella pisteettömällä pelillä, mutta nyt saldo näyttää kuutta maalia ja seitsemää maalisyöttöä.
Miten oma kautesi on mielestäsi mennyt?
Starttini oli hidas. Uudessa liigassa piti opetella asioita. Alan hiljalleen löytää asiat, jotka toimivat. Paakkolanvaaran ja Repikin kanssa pelaamiseen alkaa löytyä hyvä kemia. Täällä pelataan mukavaa kiekkoa.
Millainen hyppäys oli siirtyä Liigaan Tanskassa ja Allsvenskanissa pelattujen vuosien jälkeen?
Taso nousi todellakin! Täällä pelataan täysin erilaista kiekkoa. Peli on nopeaa ja fyysisempää. Taklauksia tulee koko ajan, ja pelaajat ovat maalin edessä paljon voimakkaampia.
Pidätkö siitä?
Kyllä! Todella paljon. Se auttaa minua pääsemään peliin kiinni, kun iskuja tulee.
Pelataanko täällä pohjoisamerikkalaisempaa kiekkoa kuin Ruotsissa?
Suomalainen kiekko on hyvä sekoitus. Pelaajat ovat taitavia ja luistelevat hyvin. Täällä on paljon hyviä joukkueita ja pelin taso on hyvää.
”Olemme velkaa”
Pelicans on valahtanut tasaisessa Liigassa tappioidensa myötä jo sijalle 12. Ennen kohta koittavaa maaottelutaukoa Pelicans kohtaa vielä lauantai-iltana KalPan.
Yksi peli on jäljellä ennen taukoa. Mitä siitä haetaan?
Olisi äärettömän tärkeää saada kolme pistettä. Olemme kuopiolaisille velkaa hyvän ottelun. He murskasivat meidät viimeksi, kun pelasimme siellä (5-1, 17.10.). Meidän on mentävä tauolle kolmen pisteen voitolla.
Mitä Pelicansissa tapahtuu tauolla?
Toivottavasti saamme kavereita takaisin sairastuvalta. Siellä on muutamia kavereita, joiden ei ole kannattanut kiirehtiä paluun kanssa yhden tai kahden ottelun takia. Toivumme hieman, kasaamme joukkueen yhteen ja koitamme selvitä tästä vaikeasta jaksosta.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Tapparan pukukopissa ”myrkytetty ilmapiiri” – supertähti vaati siirtoa Jokereihin!
- NHL-kauden odotetuin herkkupala tänään ilmaiseksi tv:ssä – Mikko Rantanen palaa Coloradoon!
- Kaleva: Kärppien supertähti latasi suorat sanat – lyttäsi seuran päätöksen
- Patrik Laineen tykki lauloi – virittelee hurjaa temppua!
- NHL:stä tuttu venäläishyökkääjä kärysi dopingista – järisyttävä pelikielto!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Antti Raannan tilanteesta uusi paljastus!
- SM-liigassa dramaattinen päätöskierros – tässä ovat panokset
- Mikko Rantanen ja Dallas Stars romahtivat – Seattlessa suomalaisjuhlaa
- Päättyykö NHL-ura? Aleksandr Ovetshkinilta iso paljastus
- IS: Ville Nieminen löysi uuden työpaikan – Liigasta!
- Lehtitieto: TPS:n kapteeni lähtee – tässä uusi seura!
- Oliver Kapanen palaa Pohjois-Amerikkaan
- SS: Liigassa rysähti jättimäinen sopimusuutinen!
- IL: Kärpät teki kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Arttu Ruotsalainen teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Patrik Laine sivussa kokoonpanosta – nyt syy selvisi
- Liiga-seura rysäytti pöytään ison sopimuksen!
- Urheilucast: Tapparalta hurja kaappaus toisesta Liiga-seurasta!