HIFK:hon vaihtanut konkaripakki: ”Pitää näyttää, että on paikkansa arvoinen”
Kuva: Ilari Isotalo
Lähes viisisataa ottelua pääasiassa Lukossa viilettämään ehtineen Otto Honkaheimon uralla tapahtui kesän aikana iso muutos.
Rauma ja kasvattiseura saivat jäädä, kun monipuolinen pakki solmi sopimuksen HIFK:n kanssa.
SuomiKiekko-sivusto tapasi Kiekko-Vantaan mukana muutaman harjoittelupelin vetäneen puolustajan Turussa.
– Se on uusi paikka ja uudet kujeet! En tuntenut täällä juurikaan ketään, valmennus on uusi ja joukkueessa on paljon uusia naamoja. Uusi ympäristö, niin pitää näyttää, että on paikkansa arvoinen, Honkaheimo tunnelmoi.
Kesä toi samalla myös omia haasteitaan. Tuttu polvi alkoi temppuilla, minkä johdosta alku kauteen venähti.
– Polven operaation jälkeen tässä on vielä hieman takamatkalla muihin nähden. Muut jätkät ovat vielä kolmisen viikkoa edellä, joten tässä yritetään kiriä se nopeasti takaisin kiinni, Honkaheimo kiteytti.
”Haikeaa”
Mikäli 39 ottelun KalPa-pestiä ei lasketa, on Honkaheimo pelannut koko Liiga-uransa kotikasvatin riveissä. Tähän kaupan päälle muutama kausi sujui vieläpä kapteenin roolissa. Päätös isosta hypystä oli kuitenkin helppo. – Takana on pitkä pätkä Raumalla. Jotenkin vain oli aika lähteä katsomaan jotain uutta jossain muualla. Enkä ole ainakaan vielä katunut, Honkaheimo pohdiskeli. Samalla päätös oli myös henkisesti iso. Ja jopa haikea. – Onhan se kuitenkin kotikaupunki, joten kyllä se oli samalla myös sitä. Onneksi koko porukka on sopeutunut hyvin Helsinkiin, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Se on helpottanut tätä kaikkea. Muuten Honkaheimon olemuksesta tai puheesta on vaikea löytää mitään haikeuden viitteitä. Uusi ympäristö saa raumalaisen puhenopeuden jälleen kasvamaan. – Meillä on todella innokas porukka. Paljon nuoria jätkiä, minkä ansiosta onnistumia on jo nyt tullut todella laajalla rintamalla. Todella innokas valmennustrio tekee koko ajan valtavasti hommia pelaajiston kanssa. Henkilökohtaisia neuvoja tulee todella paljon ja juttuja käydään tarkasti ja yksityiskohtaisesti läpi. – Vaatimustaso on todella kova! Joka päivä kun hypätään askiin, hommia tehdään 110 prosentin tehoilla. Välipäiviä ei ole. HIFK:ssa on siirrytty viime kausien jälkeen uuden valmentajan alaisuuteen. Sveitsissä meriittinsä hankkinut Antti Törmänen on suomalaisille vielä varsin tuntematon nimi. Honkaheimo on kuitenkin vakuuttunut lyhyessä ajassa uuden käskijän energiasta. – Törmänen on kyllä joka päivä valtavalla sydämmellä mukana. Sen huomaa, että hän haluaa joka päivä pelaajistosta kaiken irti. Mutta samalla antaa myös paljon takaisin. Hyvää palautetta tulee myös paljon, kun asiat hoidetaan niin kuin pitääkin. – Meillä on hyvä vuorovaikutus. Suoraa ja rehtiä palautetta ja puhetta – niin sen kuuluukin mennä! Asiat sanotaan niin kuin ne ovat.Uuteen nousuun tutuin vahvuuksin
Lukossa Honkaheimo muistetaan vahvana yleispuolustajana, jonka vahvin osaaminen löytyy omasta päästä. Ne ovat asioita, joita ikäisekseen kokenut Lukko-kasvatti haluaa tuoda myös Helsinkiin. – Minulla on puolustaminen se suurin vahvuus, mutta toisaalta aina kun on tullut vastuuta, on pystynyt tekemään myös pisteitäkin. Viime kausina on ollut vähän loukkaantumisia ja vaikeampia aikoja. – Nyt tähän allekin tuli tämä vamma, mutta onneksi tässä on vielä aikaa. Odotan itseltäni vahvaa ”all-around” -puolustamista. Vaikka pisteiden tekeminen ei ole itselle se juttu, toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta monessakin asiassa. Samalla olen yksi kokeneimpiä jätkiä, joten tiukoissa paikoissa sitä pitää pystyä nostamaan tasoa. Meillä on paljon nuoria ja nälkäisiä jätkiä, joten heitä pitää koittaa myös opettaa, miten kovissa paikoissa pitää toimia. Yksi Honkaheimon iso tontti löytyy alivoimalta. Se on osa-alue, mihin uudet sääntömuutokset ja isompi kaukalo vaikuttaa selvästi. Miltä uudet säännöt ovat tähän mennessä tuntuneet? – Erityisesti pitkän kiekon uusi sääntö tulee olemaan mielenkiintoinen. Siinä varmaan nähdään hyvinkin erilaisia tulkintoja. Kuka uskaltaa tulkita sen niin, ettei niitä vaaratilanteita enää nähdä. – Varsinkin näin kauden alla pelatuissa peleissä jäähylinja on ollut todella tiukka. Vähänkin kun olet osunut mailaan, se on ollut kakkonen. Siinä on pakeillekin varmasti paljon opettelemista, miten sitä puolustetaan kun ei mailalla ei saa tehdä juuri mitään. Samalla alivoimapelaamisen merkitys korostuu. Se nostaa Honkaheimon kaltaisen pelaajien arvoa joukkueessa. – Viivassa on nyt paljon tilaa. Sen myötä peliä tullaan pelaamaan varmasti enemmän sieltä käsin. Sitä harjoitellaan tässä koko ajan, että totutaan uuteen tilanteeseen. Treenin kautta sekin tulee tutuksi ja paremmaksi, Honhaheimo ennusti. Honkaheimo tekee debyyttinsä HIFK-paidassa lauantaina, kun joukkue kohtaa kotonaan CHL:ssä Tanskan mestarijoukkue SønderjyskEn. Ottelu alkaa klo 16.00. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio