Valmentajalegenda tyrmää venäläisen veskarilupauksen NHL-siirron – ”Se oli virhe”
Kuva: Ilari Isotalo
Kokenut venäläisvalmentaja Vladimir Jursinov ei katso hyvällä Andrei Vasilevskin loikkaa Pohjois-Amerikkaan.
20-vuotias Vasilevski pelasi väkevän viime kauden. Vuodenvaihteessa veskari torjui Venäjän pronssille nuorten MM-kisoissa. Salavat Julajevin maalivahti palkittiin KHL:n vuoden tulokkaana ja kruununa oli kevään aikuisten MM-kisojen kultainen mitali.
Vasilevski on Tampa Bay Lightningin ykkösvaraus kesältä 2012 ja toukokuussa osapuolet solmivat kolmivuotisen tulokaskontrahdin. Huippulupaus siirtyy Lightningin vahvuuteen ja oletettavasti farmiliiga AHL:n puolelle.
Meritoitunut valmentajavelho Jursinov ei ole tästä mielissään.
– Minulla on tästä paljon kokemusta. Monet maalivahdit ovat lähteneet sinne nuorena Venäjältä ja Suomesta. Sinne lähteminen oli virhe, Jursinov pamauttaa Sport Businessille.
74-vuotias kiekkonestori painottaa, että Vasilevskin peliaika tulee olemaan kortilla.
– Mielipiteeni perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen. Tampalla on jo kolme tai neljä maalivahtia. (Ben) Bishop, (Kristers) Gudlevskis, (Jevgeni) Nabokov. Ufassa olisi ollut kaikki edellytykset valmiina, Jursinov painottaa.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt kajahti surkea päivitys Cale Makarista
- Sveitsi teurasti pikkumaan – NHL-tähti rikkoi MM-kisaennätyksen
- Latvia teki ihmeen! USA kaatui uskomattomassa trillerissä
- Suomesta ja Ruotsista murskakritiikkiä MM-kisoille: ”Se on kylmä fakta”
- Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
- Ruotsista syytöksiä Jukka Jalosen joukkueelle: ”Surkeaa toimintaa Italialta”
- Colorado Avalanche on nyt selkä seinää vasten – Vegas lähellä kovaa temppua
- Antti Pennanen suitsuttaa nuorta Konsta Heleniusta
- Antti Pennaselta huojentava tieto Leijonien terveystilanteesta
- Leijonat nujersi Iso-Britannian – Ville Heinola laittoi verkon heilumaan ja viinan virtaamaan
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat