TUTO julkaisi uuden kapteenistonsa – ”Kuri nousee uudelle tasolle”
TUTO julkaisi tulevan kauden kapteenistonsa torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Joukkueen kapteenin virkaa hoitaa tulevalla kaudella Savonlinnasta Turkuun siirtynyt Anssi Virkki.
Hän korvaa tehtävässä Antti Virtasen, joka ei jatkaa enää tehtävissään.
– Iso kunnia ehdottomasti. En edes yritä täyttää kenenkään saappaita kapteenin roolissa, vaan tulin tänne rohkeasti omat saappaat jalassa, puolustaja virnisti.
Täysin vieras tehtävä ei kapteenin rooli ole Virkille. Hän ehti toimia samassa virassa myös SaaPKossa.
Varakapteenit tulevalle kaudella ovat Aki Keinänen ja Kristian Tuohilampi.
– Valinta kertoo ainakin varmasti myös siitä, että työtäni arvostetaan täällä. En tule olemaan jatkossakaan kopissa se äänekkäin kaveri, mutta tämän myötä kuri ja järjestys ainakin nousevat aivan uudelle tasolle”, Keinänen lupasi.
Mestaruus mielessä
TUTO on ehtinyt asettaa tavoitteekseen tulevalle kaudelle koko Mestiksen mestaruuden. Tuore kapteeni näkee tavoitteen olevan selvä. – Turha sitä on mitään muuta tavoitetta asettaa huippu-urheilussa. Sitä kohden mennään ja sen eteen paiskitaan hommia, Virkki kiteytti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio